AJANKOHTAISET GRAVE PLEASURES (EX- BEASTMILK) JA KESÄ LUTAKOSSA LAUANTAINA

Grave Pleasures julkaisi tänään perjantaina uuden ”Dreamcrash”-albuminsa ja esiintyy huomenna lauantaina 5.9. Tanssisali Lutakossa. Pop-melodioita apokalyptiseen kuolorockiin yhdistävä post punk –yhtye tunnettiin aiemmin nimellä Beastmilk. Keikalla kuullaankin uuden pitkäsoiton kappaleiden lisäksi Beastmilkin ainoaksi jääneen ylistetyn ”Climax”-levyn materiaalia. Illan avaa keväällä Svart Recordsin kautta debyyttialbuminsa julkaissut ja mm. Jyrockissa esiintynyt Kesä.

Lutakon keikkasyksy pyörähtää nyt toden teolla käyntiin. Ensi viikolla vuorossa ovat mm. Lasten Hautausmaa sekä Joose Keskitalo perjantaina ja Eva & Manu lauantaina. Seuraavalla viikolla Lutakon lavalle nousevat suomicountryn veteraanibändi Freud, Marx, Engels & Jung sekä syksyn ensimmäiset ulkomaan vieraat Enter Shikari ja Hacktivist.

Ensimmäinen vuoden 2016 keikka on myös julkaistu: ruotsalainen Backyard Babies esiintyy Lutakossa keskiviikkona 24. helmikuuta. Konsertin lipunmyynti alkaa maanantaina 7.9.

Lutakon syyskauden ohjelmisto täydentyy vielä muutamalla konsertti-illalla. Ennakkoliput jo julkaistuille keikoille ovat myynnissä Lutakon nettikaupassa (www.jelmu.net) sekä Tiketissä.

La 5.9. GRAVE PLEASURES, KESÄ 12/9€

ovet klo 20, ensimmäinen esiintyjä klo 21

http://www.jelmu.net/grave-pleasures-kesa-592015

http://www.tiketti.fi/Grave-Pleasures-Kesa-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/33224

Pe 11.9. LASTEN HAUTAUSMAA, JOOSE KESKITALO, TULILINTU 8€/0€ (K-18)

ovet klo 20, ensimmäinen esiintyjä klo 20:30

http://www.jelmu.net/lasten-hautausmaa-joose-keskitalo-1192015

http://www.tiketti.fi/Lasten-Hautausmaa-Joose-Keskitalo-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/33225

La 12.9. EVA & MANU 10€/8€

ovet klo 20, bändi klo 22

http://www.jelmu.net/eva-manu-1292015

http://www.tiketti.fi/Eva-and-Manu-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/33934

Lutakon kaikki varmistuneet tulevat tapahtumat:

La 5.9. GRAVE PLEASURES, KESÄ 12/9€

Pe 11.9. LASTEN HAUTAUSMAA, JOOSE KESKITALO, TULILINTU 8€/0€ (K-18)

La 12.9. EVA & MANU 10€/8€

Pe 18.9. FREUD, MARX, ENGELS & JUNG 15€/13€ (K-18)

La 19.9. ENTER SHIKARI (UK), HACKTIVIST (UK) 25€/22€

To 24.9. STRATOVARIUS 23€/21€

Pe 25.9. WILKO JOHNSON (UK) 35€/33€ (K-18)

La 26.9. Blackout: THE ROYALTIES OF SOUND, ADI L HASLA, DJ’S FROM FUTURE, 4XCENT, DJ ALOP 10€ (ovi: 14€)

Ti 29.9. KAMELOT (USA), GUS G (GRE), KOBRA AND THE LOTUS (CAN) 26€/24€

Pe 2.10. TURMION KÄTILÖT, WHISPERED 15€/13€

La 3.10. THE FLAMING SIDEBURNS (20v.-juhlakiertue), BARBE-Q-BARBIES, THE MUDDIES 15€/13€ (K-18)

To 8.10. Tuska Presents: DØDHEIMSGARD (NOR), SATURNIAN MIST 18€/16€

Pe 9.10. POPEDA, PAHA KAKSONEN 20€/18€ (K-18)

La 10.10. JKL Punk/HC Sessions: PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT, VALSE TRISTE, HUONO IDEA, BORRELIOOSI 12€/10€

To 15.10. IN FLAMES (SWE), BLACK TEMPLE (SWE) 42€/41€ (Loppuunmyyty!)

Pe 16.10. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP 16€/14€

La 17.10. UFOMAMMUT (ITA), SUMA (SWE) 12€/10€ (K-18)

Pe 23.10. BATTLE BEAST, ALL RISE 12€/10€

La 24.10. Lutakon Lastenkonsertit: HEVISAURUS 15€/12€

La 24.10. JKL Rap/HipHop Sessions: LAINEEN KASPERI & PALAVA KAUPUNKI, GRANNIES SMOKING PIPES 10€/8€ 

To 29.10. JAAKKO EINO KALEVI 10€/8€ (K-18)

Pe 30.10. AMORPHIS 25€/23€

La 31.10. HIGH ON FIRE (USA) 27€/25€ (K-18)

Ke 4.11. Tuska Presents: MOONSPELL (POR), DAGOBA (FRA), JADED STAR (GRE) 22€/20€

Pe 6.11. PAULA KOIVUNIEMI 25€/20€ (K-18)

La 7.11. PYHIMYS 10€/8€

Ti 10.11. PENTAGRAM (USA) 27€/25€ (K-18)

To 12.11. Fist Folk: AUSTIN LUCAS (USA), SLACK BIRD 8€/0€ (K-18)

Pe 13.11. PARIISIN KEVÄT, JOOSUA 18€/15€

La 14.11. DIABLO 14€/12€

To 19.11. JUHA TAPIO 23€/20€ (K-18)

Pe 20.11. CIRCLE, DEATH HAWKS 12€/10€ (K-18)

La 21.11. TURISAS, BARREN EARTH 16€/14€

Pe 27.11. MICHAEL MONROE 25€/23€

La 28.11. Svart Festival: JESS & THE ANCIENT ONES, SPEEDTRAP, SAMMAL, KESÄ, HARD ACTION, 1981 17€/15€ (K-18)

Su 29.11. Lutakon Lastenkonsertit: KENGURUMEININKI 10€/8€

Pe 4.12. JKL Rap/HipHop Sessions: PAPERI T, HAAMU 10€/8€

La 5.12. ELÄKELÄISET 15€/13€ (K-18)

Ma 7.12. KADAVAR (GER), THE SHRINE (USA), HORISONT (SWE), SATAN’S SATYRS (USA) 17€/15€ (K-18)

Pe 11.12. ILE KALLIO BIG ROCK BAND 17€/15€ (K-18)

La 12.12. MOKOMA 16€/14€

Ke 24.2. BACKYARD BABIES 24€/20€

Halvempi hinta Jelmun jäsenille.

Ennakkoliput: www.jelmu.net/keikat ja www.tiketti.fi/tapahtumat#q=lutakko 

HUOM: Tiketistä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

www.facebook.com/lutakkoclub

http://twitter.com/Lutakkoclub

www.youtube.com/user/lutakkoclub 

http://tanssisalilutakko.blogspot.fi

http://instagram.com/lutakkoclub#