Ilmaisia keikkoja Lutakossa!

Syksyn mittaan Lutakossa järjestetään useita konsertteja, joita on mahdollista tulla katsomaan pääsymaksutta. Kaksi keikkaa ovat täysin ilmaisia kaikelle kansalle ja useampi ilta Jelmun jäsenille. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa ja jäsenalennus on parhaimillaan kahdeksan euroa yhdestä keikasta. Myös narikka on Jelmun jäsenille maksuton.

Perjantaina 4.10. järjestämme modernia metallia ja metalcorea For The Imperiumin ja Artificial Heartin muodossa tarjoavan illan yhteistyössä Youth Against Drugs ry:n kanssa. Tähän iltaan ovat tervetulleita pääsymaksutta kaikki, kunhan pitää mielessä että tilaisuus on täysin päihteetön. Seuraavan viikon torstaina 10.10. sopii Lutakkoon saapua ilmaiseksi vaikka pienessä maistissakin kun Jkl Punk/HC Sessions -klubilla vierailevat Tax, Remissions ja Ydinaseeton Pohjola. Ilmaisuuden lisäksi nämä keikat ovat ikärajattomia.

Tänään torstaina Jelmun jäsenet voivat nauttia White Hillsin psykedeliasta maksutta, ensi viikolla niin ikään yhdysvaltalaisen Juciferin sludge-metallista ja marraskuussa ranskalaisen Mars Red Skyn stoner rockista. Näiden ulkomaan ihmeiden keikoille on 18:n vuoden ikäraja, sillä soitot toteutetaan normaalia intiimimmissä olosuhteissa Lutakon baarin pikkulavalla. Illat avaa paikallinen lämmittelijäbändi. Keskiviikkona 6.11. pienen puolen lavalla nähdään akustista punkkia soittava toisen albuminsa juuri julkaissut Jaakko & Jay sekä punk-trubaduuri Inkoo.

Perjantaina 15.11. kaikenikäiset Jelmun jäsenet pääsevät ilmaiseksi ihmettelemään indiepop-yhtye Satellite Storiesin esiintymistä. Satellite Stories julkaisee "Pine Trails" -nimisen toisen albuminsa 1. marraskuuta. Jo ennen kehutun debyyttialbuminsa "Phrases to Break the Ice" (2012) ilmestymistä Satellite Stories oli niittänyt mainetta loistavana livebändinä, kasvattanut hypeä blogeissa ympäri maailman ja muun muassa soittanut loppuunmyydyn Japanin-kiertueen. Tammikuussa bändi sulkeutui Ruotsin maaseudulle hevosten ja lumisten mäntymetsien keskelle työstämään tulevaa omin voimin äänitettyä ja tuotettua kokopitkäänsä. "Pine Trails" on edeltäjänsä tavoin täynnä aurinkoisia ja tanssittavia indiepop-kappaleita, mutta esittelee vielä tiukemmin yhteenhiotuneen, oman soundinsa löytäneen Satellite Storiesin.

Jelmun jäsenyys maksaa 20 euroa / kalenterivuosi. Jelmun jäseneksi voi liittyä täällä: http://www.jelmu.net


Syksyn 2013 ilmaistarjontaa Lutakossa:


To 26.9. WHITE HILLS (US), ZORSE
– Jelmun jäsenet ilmaiseksi! (muut 8e)

New Yorkissa 2000-luvun alussa perustettu White Hills soittaa äänekästä ja psykedeelistä space rockia. Vertauksia The Stoogesista Monster Magnetiin kerännyt yhtye on juuri tehnyt mittavan Pohjois-Amerikan kiertueen Kylesan ja Blood Ceremonyn kanssa. Tuorein albumi ”So You Are... So You´ll Be” julkaistiin elokuussa. Lämmittelijänä jyväskyläläinen Zorse. Tämä ilta toteutetaan intiimisti Lutakon pienellä puolella baarin pikkulavalla ja on siis K-18. Ovet klo 20, lämppäri klo 21 ja White Hills klo 22.

{page_2}354
http://www.tiketti.fi/White-Hills-US-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/20547


Ke 2.10. JUCIFER (US), WOUND
– Jelmun jäsenet ilmaiseksi! (muut 8e)

Sludgea meiltä ja muualta! Juciferin konseptialbumi ”There Is No Land Beyond the Volga” kertoo Volgogradiin sijoittuvan tarinan ja se julkaistaan samoihin aikoihin Lutakon keikan kanssa.

{page_2}353
http://www.tiketti.fi/Jucifer-US-Wound-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/20465


Pe 4.10. YAD & Jelmu Ry esittävät: FOR THE IMPERIUM, ARTIFICIAL HEART
–  Kaikki ilmaiseksi!

Ilmainen sisäänpääsy kaikille, jotka ovat selvinpäin! Monitahoista metallia taidolla soittava For The Imperium on julkaissut kaksi albumia ja keikkaillut muun muassa Britanniassa Devin Townsend Projectin kanssa. Metalcore-yhtye Artificial Heart julkaisi debyyttialbuminsa keväällä 2013.

{page_2}374


To 10.10. JKL Punk/HC Sessions: TAX, REMISSIONS, YDINASEETON POHJOLA
– Kaikki ilmaiseksi!

Kolme erilaista punkbändiä Tampere-Jyväskylä-akselilta.

{page_2}403


Ke 6.11. JAAKKO & JAY, INKOO
– Jelmun jäsenet ilmaiseksi! (muut 6e)

Akustisen punkrockin ilosanomaa!

{page_2}395
http://www.tiketti.fi/Jaakko-and-Jay-Inkoo-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/21954


Pe 15.11. SATELLITE STORIES
– Jelmun jäsenet ilmaiseksi! (muut 8e)

Indiepopin vakuuttava ja onnistunut vientituote!

{page_2}394
http://www.tiketti.fi/Satellite-Stories-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/21956


Ke 27.11. MARS RED SKY (FRA), WARCHIEF
– Jelmun jäsenet ilmaiseksi! (muut 8e)

Psykedeelistä stoneria Ranskasta!

{page_2}377
http://www.tiketti.fi/Mars-Red-Sky-FR-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/21246


Tervetuloa!


P.S.Löydät meidät myös facebookista: http://www.facebook.com/lutakkoclub