JELMU PALAA YLÄKAUPUNGIN YÖHÖN KOVATASOISELLA OHJELMALLA

25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Jelmu ry pystyttää 10 vuoden tauon jälkeen tapahtumateltan Kampuksen kentälle Yläkaupungin Yössä 16. toukokuuta. Teltan kovatasoinen ilmaisohjelma pitää sisällään niin Terveiden Käsien vetreää veteraanihardcorea kuin Sin Cos Tanin viileää ja tanssittavaa elektrosoundia sekä Haamun modernia rap-ilmaisua. Myös The Valkyriansin reggae/ska-keinuttelua ja Relentlessin rockabilly-punkkia on luvassa. Illan huipentaa jyväskyläläinen 80-luvulle kumartava pop-iloittelu Nahkatakkiset Tytöt plays Dingo.

Jelmu25v.-teltan monipuolinen ohjelmisto on erityisen ajankohtainen sillä niin Terveet Kädet, Haamu, The Valkyrians kuin Relentlesskin ovat julkaisseet tai julkaisevat kukin uuden levyn kevään aikana. Live-esiintyjien välillä teltassa kuullaan Lutakon vakiokalustoon kuuluvan DJ Soul Rokkerin levymusiikkivalintoja, joten ohjelmaa on yhtäjaksoisesti aina kello kuudesta puoli kahden valomerkkiin saakka. Teltassa on anniskelua ja ikäraja tästä syystä 18 vuotta.

Yläkaupungin Yö on vuonna 1992 alkunsa saanut poikkitaiteellinen ja ilmainen kaupunkifestivaali. Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys Jelmu ry on järjestänyt konsertteja Suomen parhaassa keikkapaikassa Tanssisali Lutakossa vapaaehtoisvoimin vuodesta 1990 saakka. Jelmun teltta oli Yläkaupungin Yön ohjelmassa vuosina 1993-2005. Vuonna 2010 Jelmu osallistui Yläkaupungin Yöhön pienimuotoisemmin. Jelmun teltassa on vuosien varrella nähty lukuisia sittemmin suurempaan suosioon nousseita bändejä: Esimerkiksi 1998 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus soitti teltassa kaikkien aikojen ensimmäisen keikkansa ja 2004 ohjelmistossa olivat Stam1na ja Lapko.

YLÄKAUPUNGIN YÖN JELMU25V.-TELTTA

Kampuksen kenttä, Jyväskylä

18:00 ovet ja baari auki

18:15 HAAMU www.facebook.com/Haamumies

19:15 RELENTLESS www.facebook.com/pages/Relentless/132522886765453

20:20 TERVEET KÄDET www.facebook.com/Terveetkadetofficial

21:20 THE VALKYRIANS www.facebook.com/pages/The-Valkyrians/17172653821

22:40 SIN COS TAN www.facebook.com/homeofsincostan

00:00 NAHKATAKKISET TYTÖT PLAYS DINGO www.facebook.com/nahkatakkiset

02:00 ovet ja baari kiinni

Levyt soittaa DJ Soul Rokker

www.facebook.com/events/434781486689609

Lutakon kaikki varmistuneet tulevat tapahtumat:

Pe 17.4. Unioni-kiertue: FINNTROLL, WOLFHEART, MAN-EATING TREE 21€/20€

La 18.4. FRANCINE, MELROSE, THE LEOPARDS 15€/13€ (K-18)

To 23.4. YONA 10€/9€ (K-18)

La 25.4. KOTITEOLLISUUS 16€/14€ (K-18)

To 30.4. JKL Thrash Attack Vol. 2: LOST SOCIETY, RANGER, RATFACE, Angel Witching Hours DJ’s 12€/9€

Pe 1.5. OLAVI UUSIVIRTA, PIMEYS 10€/9€

La 2.5. STEVE’N’SEAGULLS 10€/8€ (K-18)

Pe 8.5. U.D.O. (GER), SISTER SIN (SWE), GARAGEDAYS (AUT) 22€/20€

La 9.5. Tonefest After Party: DOMOVOYD, KALEIDOBOLT, JUPITER 8€/0€ (K-18)

Ke 13.5. JKL Riddims: JUJU, AURORA, KAIHO 14€/12€

La 16.5. Yläkaupungin Yön Jelmu 25v.-teltta: SIN COS TAN, TERVEET KÄDET, THE VALKYRIANS, RELENTLESS, HAAMU, NAHKATAKKISET TYTÖT PLAYS DINGO, DJ Soul Rokker 0€/0€ (K-18)

Pe-La 28.-29.8. Lutakko Liekeissä 2015

Ti 29.9. KAMELOT (USA) + support 26€/24€

To 8.10. DØDHEIMSGARD (NOR) 18€/16€

Pe 6.11. PAULA KOIVUNIEMI 25€/20€ (K-18)

Halvempi hinta Jelmun jäsenille.

Ennakkoliput: www.jelmu.net/keikat ja www.tiketti.fi/tapahtumat#q=lutakko 

HUOM: Tiketistä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

www.facebook.com/lutakkoclub

http://twitter.com/Lutakkoclub

www.youtube.com/user/lutakkoclub 

http://tanssisalilutakko.blogspot.fi

http://instagram.com/lutakkoclub#