Kuolemanlaakso ja Jätkäjätkät Lutakossa. Ensi viikolla ulkomaisia erikoisvieraita.

Paljon on lisätty viime päivinä uutta ohjelmaa helmi-, maalis- ja huhtikuille, vaan on tälläkin viikolla kahdet riennot. Ja ensi viikolla odotettuja vieraita Englannista ja Hollannista.

Pe 25.1. KUOLEMANLAAKSO, CHURCH OF VOID
Kuolemanlaakso voi olla monelle Lutakonkävijälle vielä vieras tapaus, mutta erityisesti bändin vokalisti on monelle kovinkin tuttu niin Swallow The Sunin kuin Barren Earthinkin keulilta. Kuolemanlaakson tapauksessa laulukielenä on suomi ja inspiraatiota lyriikoihin on haettu itseltään Eino Leinolta. Musiikillisesti liikutaan syvissä deathdoom-vesistöissä. Illan avaa jyväskyläläinen doom-tulokas Church Of Void. Tästä tuhtia lämmikettä tammikuiseen pakkasiltaan!
{page_2}280
http://www.tiketti.fi/Kuolemanlaakso-Church-of-Void-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/18188

La 26.1. JÄTKÄJÄTKÄT
Asa, Puppa J ja kumppanit julkaisivat vastikään uuden ”Marian Sairaala”-levyn ja sen kunniaksi iloinen joukko nähdään Lutakossakin. Suomen parhaaksi livebändiksikin tituleeratun jätkälauman tuoreella albumilla tyylien skaala on laventunut entisestään, vaikutteita kuullaan sieltä täältä, mut se ei tee musiikista aiempaa vähemmän nautittavaa. Tää bändi svengaa!
{page_2}275
http://www.tiketti.fi/Jatkajatkat-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/18126

Ke 30.1. DANNY CAVANAGH (UK) & ANNEKE VAN GIERSBERGEN (NED)
Lutakon tammikuu saa huikean päätöksen ensi viikon keskiviikkona kun lavalla nähdään kaksi pitkän ja ansiokkaan uran tehnyttä huippumuusikkoa akustisella keikalla. Muun muassa Anathema-, The Gathering- ja Devin Townsend Project -yhteyksistä tutut Danny ja Anneke esittävät ensin omat soolosetit ja lopuksi yhdessä tulkiten materiaalia koko uransa varrelta sekä tyylillä valikoituja yllättäviäkin lainakappaleita.
{page_2}276
http://www.tiketti.fi/Danny-Cavanagh-and-Anneke-Van-Giersbergen-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/18139