Lauantaina Choppertori ja Chopper Rock 2014 sekä Lutakon ensimmäinen livestreemaus!

Tanssisali Lutakon vuosi käynnistyy perinteiseen tapaan jo ties kuinka monennella Choppertorilla tulevana lauantaina. Tällä kertaa päivätapahtumaa seuraa myös Chopper Rock 2014 -nimellä kulkevan iltajuhla, jossa rokkaavat Jyväskylän ja Suomen paras Motörhead-coverbändi Mötherhead sekä laajemalla skaalalla lainamateriaalia soittava Mash Tun. Mötherheadin esiintymistä on myös mahdollista seurata livestreeminä Youtuben kautta mikäli et pääse paikan päälle keikkaa todistamaan.

Choppertorin ovet ovat avoinna klo 8-15. Kaupan on moottoripyörien osia chopper-rakentelijoille, hyvää tunnelmaa ja länsiprätkähenkistä seuraa. Voit tulla myös nauttimaan sopuhintaan lämmintä ruokaa ja kylmää Lutakko-olutta. Baari on auki klo 9:stä eteenpäin. Choppertorin sisäänpääsymaksu on 5 euroa.

Muutaman tunnin hengähdystauon jälkeen Lutakon ovet aukeavat jälleen kello 20 ja samalla kellonlyömällä DJ Kalsari painaa levysoittimen play-nappulaa. Elävän musiikin tarjonnan avaa Mash Tun klo 21 ja tuntia myöhemmin lavalla nousee Mötherhead. Lippu illan keikalle maksaa 6 euroa. Jelmun jäsenet ilmaiseksi.

Mötherheadin keikka tullaan myös lähettämään livestreamina Youtuben kautta. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Lutakon keikkaa on mahdollista seurata reaaliajassa internetin kautta. Testaamme tekniikkaa ja jatkossa voi olla että muitakin Lutakon keikkoja tullaan verkon kautta suorana lähettämään. Streemauksen toteuttaa Ruoste Productions ja sen seuraaminen on maksutonta. Linkki streamiin: https://www.youtube.com/watch?v=Lhn2BtaQA68

https://www.facebook.com/events/429079527220887
http://www.ohnomc.com/choppertori/
{page_2}447
http://www.tiketti.fi/Chopper-Rock-2014-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/22961

Lutakon tulevia tapahtumia:

La 11.1. Choppertori klo 8-15 Baari auki! 5€
La 11.1. Chopper Rock 2014: MÖTHERHEAD, MASH TUN 6€/0€ (K-18)
Ke 15.1. NO MAN'S BAND, IMMANUEL 8€
Pe 17.1. JKL Punk/HC Sessions: WASTED, THE HEARTBURNS, FOSTER PARENTS 7€/5€
La 18.1. MEDEIA, FOR THE IMPERIUM 10€/7€
Pe 24.1. SHADE EMPIRE, WOLFHEART 10€/7€
La 25.1. JARKKO MARTIKAINEN JA LUOTETUT MIEHET 10€/9€
Ke 29.1. KVELERTAK (NOR), SPIDERS (SWE) 24€/20€
To 30.1. Offroad Club: SKOGEN BRINNER (SWE), SEREMONIA 8€/0€ (K-18)
Pe 31.1. ALGHAZANTH, THE CRESCENT, TUHONSIEMEN 8€/7€
La 1.2. IMPERIAL STATE ELECTRIC (SWE), HEAVY TIGER (SWE) 15€/13€
To 6.2. FINNTROLL, FROSTTIDE 15€/13€
Pe 7.2. MUSTASCH (SWE), FLESH ROXON 26€/25€
La 8.2. Hattutemppubattle II: JOKU ROTI MAFIA 10€/9€
Ke 12.2. SONATA ARCTICA 24€/23€
To 13.2. TURMION KÄTILÖT, FEAR OF DOMINATION 15€/13€
Pe 14.2. Valtakunnallinen keikkapäivä: NANCY, UMEO 0€
To 20.2. THE BRAINS (CAN), FLESH ROXON  10€/8€
Pe 21.2. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP 15€/13€
To 6.3. A PALE HORSE NAMED DEATH (US) 15€/13€
Pe 28.3. KC/MD MAFIA, LOOST KOOS 12€/10€
Pe 4.4. THE 69 EYES 15€/13€
To 10.4. Fullsteam & Sue esittävät: RED FANG (US) 14€/12€
La 12.4. FREEDOM CALL (GER), HEAVY METAL PERSE, CONSTANTINE 15€/13€
Ke 16.4. Offroad Club: CONAN (UK), CHURCH OF VOID 8€/0€ (K-18)
To 24.4. JENNI VARTIAINEN 20€/18€
Pe 25.4. STAM1NA 15€/13€
Pe 26.4. STAM1NA 15€/13€


Halvempi hinta Jelmun jäsenille.
Ennakkoliput: http://www.jelmu.net ja http://www.tiketti.fi/tapahtumat#q=lutakko
HUOM: Tiketistä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: http://www.jelmu.net

Löydät meidät myös facebookista: http://www.facebook.com/lutakkoclub
Löydät meidät myös Twitteristä: https://twitter.com/Lutakkoclub