LUTAKON JUHLASYKSYN KRUUNAAVAT KANSAINVÄLISET HUIPPUESIINTYJÄT

Tanssisali Lutakon 25-vuotisjuhlavuoden suurin tapahtuma on kymmenettä kertaa järjestettävä Lutakko Liekeissä –festivaali elokuun viimeisenä viikonloppuna. Syksyn klubikeikat alkavat seuraavalla viikolla. Loppuvuoden ohjelmasta löytyy useita kansainvälisesti tunnettuja esiintyjiä kuten Wilko Johnson, In Flames, Enter Shikari, Pentagram, High On Fire ja Moonspell. Kotimaista tarjontaa on Paula Koivuniemestä Popedan kautta Juha Tapioon ja Amorphiksesta Jaakko Eino Kaleviin ja Freud Marx Engels & Jungiin. Hevisaurus, Eläkeläiset, Circle, Lasten Hautausmaa ja Grave Pleasures nähdään Lutakossa myös juhlavuoden aikana lukuisten muiden yhtyeiden lisäksi.

Varaslähtö syksyn keikkakauteen otettiin jo 15.-16. elokuuta, kun paluun tehnyt Juliet Jonesin Sydän ja nopeasti loppuunmyynyt HIM palasivat Lutakkoon yli puolentoista vuosikymmenen tauon jälkeen. Perinteinen syyskauden avajaistapahtuma Lutakko Liekeissä järjestetään 28.-29. elokuuta. Liekeissä ovat mm. Stam1na, Disco Ensemble, Musta Paraati, SMC Lähiörotat sekä Asa & Band. Ulkomailta mukaan on saatu psychobilly-pioneeri The Meteors Englannista, hippidoom-yhtye Jex Thoth ja indie/post-punk-bändi Merchandise Yhdysvalloista sekä ruotsalaiset punkkia ja poppia yhdistävä Vånna Inget ja hard rock –yhtye Night. Kaiken kaikkiaan Liekeissä nähdään kahden päivän aikana kolmella lavalla noin 30 kokoonpanoa.

Syksyn 2015 kansainvälinen ohjelma on komeampi kuin koskaan aiemmin Lutakon historiassa. Ruotsalaisen metallisuuruus In Flamesin keikka myytiin loppuun muutamassa minuutissa siitä kun liput tulivat myyntiin. Raskaan musiikin ystävien mieleen ovat myös Black Sabbathin ohella tärkeimpiin doom metallin uranuurtajiin lukeutuvan jo 1971 perustetun Pentagramin ja stoner/metal-yhtye High On Firen tulevat keikat. Melodisemman ja progressiivisemman heavyn kansainvälistä huippua edustaa niin ikään yhdysvaltalainen Kamelot ja black metal –tunnelmia syksyn ohjelmistoon luo norjalainen Dodheimsgard. Portugalilainen goottimetalliyhtye Moonspell saapuu Lutakkoon kolmatta kertaa ja italialainen psykedeelinen doom-yhtye Ufomammut soittaa Lutakossa lokakuussa jo neljännen keikkansa.

Syksyn uskomattomin ulkomaalaiskiinnitys on Dr. Feelgoodin alkuperäinen kitaristi Wilko Johnson. Heinäkuussa 68 vuotta täyttänyt muusikkolegenda ehti kertaalleen jo soittaa jäähyväiskiertueensa, mutta parannuttuaan haimasyövästä leikkauksen avulla on nyt palannut konserttilavoille.

Alternative rockin saralla syksyn merkkitapaus on suositun brittiyhtye Enter Shikarin Lutakon keikka syyskuussa. Marraskuussa Lutakossa soi Austin Lucasin folk punk. Joulukuussa saksalaisen classic rock –yhtye Kadavarin johdolla Lutakossa nähdään yhden illan aikana peräti neljä mielenkiintoista ja nousussa olevaa bändiä, Kadavarin lisäksi lavalle nousevat The Shrine ja Satan’s Satyrs Yhdysvalloista sekä Horisont Ruotsista.

Lutakon kotimainen tarjonta on monipuolinen ja runsas ja täynnä harvinaisia vieraita. Iskelmätaivaan kenties kirkkain kestotähti, Paula Koivuniemi tulee ensimmäistä kertaa pitkällä urallaan Lutakkoon. Vuosien tauon jälkeen Lutakossa esiintyvät ikinuori Popeda, humppayhtye Eläkeläiset, supersuosittu Juha Tapio, 20-vuotias The Flaming Sideburns ja hiljaiselonsa katkaissut Diablo. Freud Marx Engels & Jung on viime aikoina ollut julkisuudessa enimmäkseen Pekka Myllykosken vakavan sairauden ja päihdeongelman vuoksi, mutta nyt yhtye on jälleen keikkaiskussa.

Rap-musiikkia mahtuu Lutakon ohjelmaan myös. Yksi vuoden puhutuimmista artisteista, Paperi T, nousee Lutakon lavalle joulukuussa ja Laineen Kasperi Palava Kaupunki –yhtyeineen lokakuussa. Elektronisempaa ilmaisua tarjoilevat Jyväskylästä maailmanmaineeseen ponnistanut Jaakko Eino Kalevi sekä The Royalties Of Soundin masinoimat EDM-painotteiset Blackout-bileet. 

Vaihtoehtomusiikkia aktiivisesti kuluttaville Lutakolla on aina ollut paljon tarjottavaa, eikä alkava syksy tee poikkeusta: esimerkiksi Grave Pleasures, Lasten Hautausmaa, Joose Keskitalo, Circle ja Death Hawks tullaan näkemään punatiilitalossa. Lutakossa ainakin lähes joka vuosi esiintyvistä vakiovieraista syksyllä talon täyttänevät jälleen kerran ainakin Amorphis, Pariisin Kevät, Stratovarius, Scandinavian Music Group, Turmion Kätilöt ja Mokoma. Uutena kestosuosikkien joukkoon on nousemassa puoliksi jyväskyläläisperäinen folk/pop-duo Eva&Manu.

Marraskuun lopussa on luvassa uusi yhden päivän ja kahden lavan festivaali: Svart Festivalin ohjelmistossa on ainoastaan Svart Records –levy-yhtiön artisteja kuten Jess And The Ancient Ones, Sammal ja Speedtrap. Myöskään perheen pienimpiä ei ole Lutakon monipuolisesta ohjelmasta unohdettu, tulevissa Lastenkonserteissa viihdyttävät Orffit, Hevisaurus ja Kengurumeininki.

Lutakon syyskauden ohjelmisto täydentyy vielä muutamalla konsertti-illalla. Ennakkoliput jo julkaistuille keikoille ovat myynnissä Lutakon nettikaupassa (www.jelmu.net) sekä Tiketissä.

Lutakon kaikki varmistuneet tulevat tapahtumat:

Pe 28.8. Lutakko Liekeissä 2015: DISCO ENSEMBLE, THE METEORS (UK), MUSTA PARAATI, SANTA CRUZ, MNTTT, TUUTTIMÖRKÖ, JKL RAP ALL-STARS, FLESH ROXON, FORESEEN, ROCK, KUUDES SILMÄ, JAAKKO AUKUSTI, AREA52 30€/45€/50€ 

La 29.8. Lutakko Liekeissä 2015: STAM1NA, JEX THOTH (USA), MERCHANDISE (USA), NIGHT (SWE), VÅNNA INGET (SWE), SMC LÄHIÖROTAT, ASA & BAND, LAPKO, ATOMIROTTA, LIKANEN ETELÄ, HISSER, APINA, THE SPLITS, NANCY, TOTAL RECALL, LÄSKIT LOKIT 35€/45€/50€

To 3.9. Lutakon Lastenkonsertit & Lasten Lysti: ORFFIT 0€/0€

La 5.9. GRAVE PLEASURES, KESÄ 12/9€

Pe 11.9. LASTEN HAUTAUSMAA, JOOSE KESKITALO, TULILINTU 8€/0€ (K-18)

La 12.9. EVA & MANU 10€/8€

Pe 18.9. FREUD, MARX, ENGELS & JUNG 15€/13€ (K-18)

La 19.9. ENTER SHIKARI (UK), HACKTIVIST (UK) 25€/22€

To 24.9. STRATOVARIUS 23€/21€

Pe 25.9. WILKO JOHNSON (UK) 35€/33€ (K-18)

La 26.9. Blackout: THE ROYALTIES OF SOUND, ADI L HASLA, DJ’S FROM FUTURE, 4XCENT, DJ ALOP 10€ (ovi: 14€)

Ti 29.9. KAMELOT (USA), GUS G (GRE), KOBRA AND THE LOTUS (CAN) 26€/24€

Pe 2.10. TURMION KÄTILÖT, WHISPERED 15€/13€

La 3.10. THE FLAMING SIDEBURNS (20v.-juhlakiertue), BARBE-Q-BARBIES, THE MUDDIES 15€/13€ (K-18)

To 8.10. Tuska Presents: DØDHEIMSGARD (NOR), SATURNIAN MIST 18€/16€

Pe 9.10. POPEDA, PAHA KAKSONEN 20€/18€ (K-18)

La 10.10. JKL Punk/HC Sessions: PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT, VALSE TRISTE, HUONO IDEA, BORRELIOOSI 12€/10€

To 15.10. IN FLAMES (SWE), BLACK TEMPLE (SWE) 42€/41€ (Loppuunmyyty!)

Pe 16.10. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP 16€/14€

La 17.10. UFOMAMMUT (ITA), SUMA (SWE) 12€/10€ (K-18)

Pe 23.10. BATTLE BEAST 12€/10€

La 24.10. Lutakon Lastenkonsertit: HEVISAURUS 15€/12€

La 24.10. JKL Rap/HipHop Sessions: LAINEEN KASPERI & PALAVA KAUPUNKI, GRANNIES SMOKING PIPES 10€/8€ 

To 29.10. JAAKKO EINO KALEVI 10€/8€ (K-18)

Pe 30.10. AMORPHIS 25€/23€

La 31.10. HIGH ON FIRE (USA) 27€/25€ (K-18)

Ke 4.11. Tuska Presents: MOONSPELL (POR), DAGOBA (FRA), JADED STAR (GRE) 22€/20€

Pe 6.11. PAULA KOIVUNIEMI 25€/20€ (K-18)

Ti 10.11. PENTAGRAM (USA) 27€/25€ (K-18)

To 12.11. Fist Folk: AUSTIN LUCAS (USA), SLACK BIRD 8€/0€ (K-18)

Pe 13.11. PARIISIN KEVÄT, JOOSUA 18€/15€

La 14.11. DIABLO 14€/12€

To 19.11. JUHA TAPIO 23€/20€ (K-18)

Pe 20.11. CIRCLE, DEATH HAWKS 12€/10€ (K-18)

La 21.11. TURISAS, BARREN EARTH 16€/14€

La 28.11. Svart Festival: JESS & THE ANCIENT ONES, SPEEDTRAP, SAMMAL, KESÄ, HARD ACTION, 1981 17€/15€ (K-18)

Su 29.11. Lutakon Lastenkonsertit: KENGURUMEININKI 10€/8€

Pe 4.12. JKL Rap/HipHop Sessions: PAPERI T, HAAMU 10€/8€

La 5.12. ELÄKELÄISET 15€/13€ (K-18)

Ma 7.12. KADAVAR (GER), THE SHRINE (USA), HORISONT (SWE), SATAN’S SATYRS (USA) 17€/15€ (K-18)

La 12.12. MOKOMA 16€/14€

Halvempi hinta Jelmun jäsenille.

Ennakkoliput: www.jelmu.net/keikat ja www.tiketti.fi/tapahtumat#q=lutakko 

HUOM: Tiketistä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

www.facebook.com/lutakkoclub

http://twitter.com/Lutakkoclub

www.youtube.com/user/lutakkoclub 

http://tanssisalilutakko.blogspot.fi

http://instagram.com/lutakkoclub#

Etkö halua enää jatkossa sähköpostiisi tiedotteita Lutakon tulevista tapahtumista? Ei hätää, eroaminen postilistalta käy tämän linkin kautta (raksi ruutuun): http://www.jelmu.net/tilaa-uutiskirje