LUTAKOSSA RIVERSIDEN PUOLAPROGEA, VIIKATTEEN JA HERRA YLPÖN SUOMIROCKIA SEKÄ LASTEN LOISTODISCO JA LEVYMESSUT! - MUSTAN KYNNYKSEN ENSIMMÄISELLÄ LIFE IS LIVE -KLUBILLA MÄSÄ JA JUKKA NOUSIAINEN!

Lutakon keikkasyksy jatkuu keskiviikkona 27.9. kun maineikas puolalainen progemetalliyhtye Riverside saapuu suoltamaan taidokasta säveltaidettaan kuulijoiden korvakäytäviin. Viikonloppuna puolestaan rokataan kotimaisin voimin. Vastikään kokoelmalevyn julkaissut Viikate soittaa aimo annoksen tuoni-iskelmää perjantaina, lämmittelijänään suuri innoittajansa Lyijykomppania. Lauantaina tapahtuu ihmeitä kun kolmisen vuotta sitten toimintansa lopettanut Herra Ylppö & Ihmiset palaakin vielä kerran Lutakkoon. Agendana on soittaa muun muassa koko ”Sata vuotta”-albumi läpi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. 

Lauantai-iltana Jelmu järjestää radan toisella puolella ravintola Mustassa Kynnyksessä kaikkien aikojen ensimmäisen Life Is Live -klubin. Lavalle nousee ensin soolona esiintyvä Jukka Nousiainen klo 23 ja puoliltaöin energisestä esiintymisestään kehuttu jyväskyläläinen kulttiyhtye Mäsä juhlii tuoretta kasettijulkaisuaan keikan merkeissä.

Jos viikonlopun keikkarintojen jälkeen lompakon pohjalta vielä valuuttaa löytyy, kannattaa ne tulla sijoittamaan levyihin sunnuntain levymessuilla klo 12-16. Mukana taas salin täydeltä kauppiaita ympäri Suomen ja levyjä ympäri maailman. Tarjolla on niin vinyyliä kuin cd:tä, hittejä ja harvinaisuuksia.

Eikä unohdeta myöskään lauantai-iltapäivän koko perheen Loistodiscoa, jossa mukana muun muassa Toistuvat Yllätykset. Liput vain 5 euroa vain ovelta. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Lasten Lystin kanssa.

Ke 27.9. RIVERSIDE (POL) 20€/18€ (22€) K18

http://www.jelmu.net/riverside-pol-2792017

https://www.facebook.com/events/766786186861673

Pe 29.9. VIIKATE, LYIJYKOMPPANIA 18€/15€ (20€) K18

http://www.jelmu.net/viikate-2992017

https://www.facebook.com/events/1897098873862904

La 30.9. Lasten Lysti - Loistodisco: TOISTUVAT YLLÄTYKSET, Flowers Of Life Klo 12-15 Liput 5€ vain ovelta

http://www.jelmu.net/lasten-lysti-loistodisco-toistuvat-yllatykset-flowers-of-life-3092017

https://www.facebook.com/events/1915243252133007

La 30.9. HERRA YLPPÖ & IHMISET 15€/13€ (17€)

http://www.jelmu.net/herra-ylppo-ihmiset-3092017

https://www.facebook.com/events/1432853873427459

La 30.9. Live Is Life @ Musta Kynnys: MÄSÄ, JUKKA NOUSIAINEN 6€/5€ (8€) K18

http://www.jelmu.net/live-is-life-live-is-life-musta-kynnys-masa-jukka-nousiainen-3092017

https://www.facebook.com/events/1702713906689800

Su 1.10. Levymessut Klo 12-16 Liput 3€ vain ovelta

http://www.jelmu.net/levymessut-1102017

https://www.facebook.com/events/170645870160220

Lutakon varmistuneet tulevat keikat:

Ke 27.9. RIVERSIDE (POL) 20€/18€ (22€) K18

Pe 29.9. VIIKATE, LYIJYKOMPPANIA 18€/15€ (20€) K18

La 30.9. Lasten Lysti - Loistodisco: TOISTUVAT YLLÄTYKSET, Flowers Of Life Klo 12-15 Liput 5€ vain ovelta

La 30.9. HERRA YLPPÖ & IHMISET 15€/13€ (17€)

Su 1.10. Levymessut Klo 12-16 Liput 3€ vain ovelta

Ke 4.10. NYOS Ilmainen! K18

To 5.10. Kauppakadun Approbatur: UKULAYLA Ilmainen! K18

Pe 6.10. MILJOONASADE, RAJAN TAKAA 18€/15€ (20€) K18

La 7.10. LAURI TÄHKÄ, TILHET PAJUT JA MUUT 25€/23€ (28€) K18

Ke 11.10. MUSTASCH (SWE), HEAVY TIGER (SWE) 27€/25€ (30€)

To 12.10. SATELLITE STORIES 10€/8€ (12€)

Pe 13.10. JULMA-HENRI: AL-QAIDA FINLAND 10 V 12€/10€ (14€)

La 14.10. SAMULI PUTRO, SUONTAUSTA & PUUSAARI 18€/15€ (20€) K18

To 19.10. BATTLE BEAST, TEMPLE BALLS 15€/13€ (17€)

Pe 20.10. Gangsta Soul: GETTOMASA, JOOSU J, DJ G-Unit, DJ Lyttä 8€/6€ (10€)

La 21.10. S-TOOL, RED ELEVEN 12€/10€ (14€) K18

Ke 25.10. LEPROUS (NOR), AGENT FRESCO (ISL), ALITHIA (AUS), ASTROSAUR (NOR) 20€/18€ (22€)

Pe 27.10. SANTA CRUZ, THE EMPIRE STRIKES 12€/10€ (14€)

La 28.10. SAMAE KOSKISEN KORVALÄÄKE, ANTTI POUTA, OLIVER 8€/6€ (10€) K18

To 2.11. MIKAEL GABRIEL 22€/20€ (25€) 

Pe 3.11. ENSIFERUM, WHISPERED 16€/14€ (18€) 

La 4.11. JKL Punk/HC Sessions: WASTED, ROTTEN MIND (SWE), BRAINEATERS PLAYS MISFITS 8€/6€ (10€)

Ke 8.11. TOMBSTONED, KALEIDOBOLT Ilmainen! K18

To 9.11. TIMO LASSY BAND 16€/14€ (18€)

Pe 10.11. KOTITEOLLISUUS 16€/14€ (18€) K18

La 11.11. DIRTY DEEDS INDEED PLAYS AC/DC, THE MUDDIES 6€/0€ (8€) K18

To 16.11. ANTTI TUISKU 27€/25€ (30€)

Pe 17.11. SOILWORK (SWE) 24€/22€ (27€)

La 18.11. Gangsta Soul: EEVIL STÖÖ, DJ KRIDLOKK, Betonipossu presents: PYÖVELI, DJ Lyttä 8€/6€ (10€)

Pe 24.11. SWALLOW THE SUN, SLEEP OF MONSTERS, RED MOON ARCHITECT 16€/14€ (18€)

La 25.11. KLAMYDIA, ÄPÄRÄT, NUORET SANKARIT 18€/15€ (20€)

To 30.11. ROOTS OF LOVE plays the music of Jimi Hendrix 16€/14€ (18€) K18

Pe 1.12. STEVE’N’SEAGULLS 18€/15€ (20€) K18

La 2.12. SEMINAARINMÄEN MIESLAULAJAT 24€/20€ (27€) K18

La 9.12. TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS  22€/20€ (25€) K18

To 14.12. ELUVEITIE (SUI), SILENT CIRCUS (SUI) 20€/18€ (22€)

Pe 15.12. RAISED FIST (SWE) 27€/25€ (30€)

La 16.12. VON HERTZEN BROTHERS 20€/18€ (22€) K18

Pe 29.12. PARIISIN KEVÄT 20€/18€ (22€)

La 30.12. JKL Punk/HC Sessions: PÄÄ KII, LOOSE PRICK, AVAIMET ELÄMÄÄN, TUOMAS TAPIO & SÄRKYNYTSYDÄMISET 8€/6€ (10€)

Su 28.1. SONATA ARCTICA 25€/23€ (28€)

Ke 28.3. SATYRICON (NOR) 27€/25€ (30€)

LIVE IS LIFE / MUSTA KYNNYS

(Hannikaisenkatu 16)

LA 30.9. MÄSÄ, JUKKA NOUSIAINEN 6€/5€ (8€) K18

LA 21.10. KAURIINMETSÄSTÄJÄT, DALLAS KALEVALA 6€/5€ (8€) K18

LA 18.11. PELLE MILJOONA UNITED 10€/8€ (12€) K18

LA 2.12. NICOLE 6€/5€ (8€) K18

LIVE FOREVER / ILOKIVI

(Keskussairaalantie 2)

PE 20.10. KUUDES SILMÄ, 1981, RUE MORGUE, SUBMISSION 6€/5€ (8€) K18

LA 28.10 EVA & MANU 10€/8€ (12€) K18

PE 10.11. SMC LÄHIÖROTAT, ST.HOOD 8€/6€ (10€) K18

PE 17.11. DUMARI & SPUGET 18€/15€ (20€) K18

LA 9.12. ELÄKELÄISET 15€/13€ (17€) K18

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko