Steve'n'Seagulls 22 , Iron Country Sisters 21

pe 9.11.
20-02
K-18

Esiintyjät:

Steve'n'Seagulls

Soittoaika: 22

Iron Country Sisters

Soittoaika: 21

STEVE'N'SEAGULLSIN PANAMA-COVER ULKONA, ALBUMI GRAINSVILLE JULKAISTAAN ELOKUUSSA



Maailmanmaineeseen taidokkailla cover-versioillaan noussut Steve’n’Seagulls julkaisee kolmannen albuminsa Grainsville 31.8. Levyltä on julkaistu ensimmäinen single, Van Halen -klassikko Panama. Kappaleeseen tehty video näkee päivänvalon 31.5.


Steve’n’Seagulls kertoo uudesta singlestä ja tulevasta albumista seuraavaa: "Olimme pyöritelleet joitain ideoita Van Halenin biiseistä, mutta oikeastaan vasta Panaman kohdalla saimme kasarimammutin suunnilleen kesytettyä. Kappaleen tunnelmaa pyöriteltiin vaikka mihin suuntaan ja lopulta voimakkaat riffit ja vastustamattoman päätön poljento asettuivat nauhalle varsin kivuttomasti. Lopputulos asettuu jonnekin railakkaan tanssaamisen ja slaavikyykyn välimaastoon. 


Kolmannen levyn esituotantovaihe oli edellisiä huomattavasti pidempi ja osittain siitä syystä studiosessiot olivat varsin innostuneet ja riemulliset. Onnistuimme tuottaja Jarkko Viinamäen ja äänittäjä Jyri Riikosen kanssa repimään bändistä entistä enemmän potkua ja mielestämme se kuuluu myös lopputuloksessa."


Yhtyeen debyyttilevy Farm Machine julkaistiin vuonna 2015 ja se nousi Yhdysvaltojen Billboard Bluegrass -albumilistan sijalle kolme. Kakkosalbumi, vuonna 2016 julkaistu Brothers In Farms nosti yhtyeen Billboard Bluegrass -listan ykköseksi. Timantinkovista keikoistaan tunnettu Steve’n’Seagulls on kiertänyt viime vuodet maailmaa kiivaalla tahdilla ja yhtye on nähty mm. Wacken Open Airissa ja Sweden Rockissa. Bändin Thunderstruck-videota on katsottu YouTubessa jo yli 59 miljoonaa kertaa. 


Yhtye kiertää ulkomaita lähikuukausina lähes 40 keikan verran. Kaikki kiertuepäivät löytyvät osoitteesta http://stevenseagulls.com/gigs. Kotimaassa yhtye nähdään kesän ja syksyn mittaan seuraavasti:


28.6. Keitelejazz, Äänekoski

29.6. Teurastamo, Helsinki

30.6. Haapavesi Folk Festival, Haapavesi

4.7. Raivaajarock 2018, Veteli

28.7. Myllyn baari, Vuolenkoski, Iitti

4.8. Pyhä Unplugged, Pelkosenniemi

7.8. Pyynikin kesäteatteri, Tampere

10.8. Sampea ja samppanjaa, Varkaus

11.8. Sieravuori, Eura

28.9. Oktoberfest, Himos 

29.9. Revontuli, Hankasalmi 

05.10. TBA, Lahti

06.10 Olvihalli, Iisalmi 

18.10. Kotkan Konserttitalo, Kotka 

19.10. Tulisuudelma, Vantaa 

20.10. Apollo, Turku 

25.10. Klubi, Tampere 

26.10. Rytmikorjaamo, Seinäjoki 

27.10. Aulanko , Hämeenlinna

01.11. Louhisali, Espoo 

03.11. Club Teatria, Tornio 

09.11. Lutakko, Jyväskylä 

10.11.Hevimesta, Oulu 

17.11. Virgin Oil, Helsinki

22.11. Henry’s Pub, Kuopio 

23.11 Kisapuiston Jäähalli, Lappeenranta 

24.11. Kerubi, Joensuu 



www.stevenseagulls.com

www.facebook.com/stevenseagulls

www.twitter.com/seagullsband 

www.instagram.com/stevenseagullsband