Tulevia keikkoja: Paradise Lost, Vista Chino, Riverside, Kotiteollisuus, PMMP, Euro Crack, Kätilöt,

Hei hei heinäkuu, kesäterveiset täältä Lutakosta! Reilu kuukausi on vielä aikaa Jurassic Rockiin ja siitä sitten kolme viikkoa niin avaamme Lutakon syyskauden perinteiseen tapaan Lutakko Liekeissä -festareilla. Vielä siis on kesää jäljellä eikä sen päättymistä kannata murehtia, mutta syksyyn on hyvä varautua hankkimalla ennakkoliput parhaille keikoille ajoissa. PMMP:n jäähyväiskiertueen Lutakon keikan liputhan menivätkin jo loppuun, mutta onneksi syksyllä tapahtuu paljon muutakin mukavaa.

Varmistuneista kansainvälisistä nimistä nimekkäimmät ovat brittiläinen goottimetallisuuruus PARADISE LOST, Kyussin tarinaa jatkava John Garcian ja Brant Bjorkin tähdittämä stoner-kokoonpano VISTA CHINO sekä puolalainen progeyhtye RIVERSIDE. Hieman tuntemattomampia, mutta vähintäänkin mielenkiintoisia ovat yhdysvaltalaiset WHITE HILLS ja JUCIFER sekä Liekeissä nähtävät THE BRAINS Kanadasta sekä brittitrubaduuri TV SMITH.

Kotimaisista isoista nimistä PMMP:n ohella Lutakon lavalla tullaan näkemään muiden muassa KOTITEOLLISUUS, TURMION KÄTILÖT sekä HERRA YLPPÖ & IHMISET. Jyväskyläläistaustaa omaavat EVA & MANU ja SWALLOW THE SUN ovat myös varmistuneet syksyn ohjelmistoon.

Myöskään suomirapin ystäviä emme ole unohtaneet: viime viikolla albuminsa julkaissut Julma-Henrin ja RPK:n EURO CRACK saapuu Lutakkoon marraskuussa ja aiemmin on ohjelmassa mm. STEPA & ARE sekä Monspin Kultabassokerho-ilta.

Alla lista julkaistuista keikoista, joille ennakkoliput ovat nyt myynnissä. Lisää Lutakon syyskauden esiintyjiä tullaan julkaisemaan viimeistään elokuussa. Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

La 31.8. LUTAKKO LIEKEISSÄ 25€/15€
Pe 6.9. STEPA & ARE, AIVOVUOTO 8€/5€
Ti 10.9. PARADISE LOST (UK) 24€/23€
Pe 13.9. RIVERSIDE (POL) 17€/15€
La 14.9. EVA & MANU, ATLETICO KUMPULA 10€/8€
Pe 20.9. KOTITEOLLISUUS 16€/14€
La 21.9. KOTITEOLLISUUS 16€/14€ (K-18)
To 26.9. WHITE HILLS (US) 8€/0€ (K-18)
Pe 27.9. Kultabassokerho 10€/8€
La 28.9. SWALLOW THE SUN 12€/10€
Ke 2.10. JUCIFER (US), WOUND 8€/0€ (K-18)
Pe 4.10. FOR THE IMPERIUM, ARTIFICIAL HEART 0€/0€
La 12.10. RECKLESS LOVE 12€/10€
To 17.10. PMMP 30€/28€ - Loppuunmyyty!
Pe 18.10. TURMION KÄTILÖT, KAMALA 15€/13€
La 19.10. VISTA CHINO (US) 33€/30€
Pe 25.10. HERRA YLPPÖ & IHMISET 15€/13€
La 26.10. POISONBLACK 12€/10€
La 2.11. EURO CRACK, PAPERI T & KHID, TUUTTIMÖRKÖ 12€/10€

Halvempi hinta Jelmun jäsenille.
Ennakkoliput: http://www.jelmu.net ja http://www.tiketti.fi/tapahtumat#q=lutakko
HUOM: Tiketistä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: http://www.jelmu.net
Jyväskylässä Tiketti toimii Levykauppa Äxän yhteydessä osoitteessa Väinönkatu 7.

Löydät meidät myös facebookista: http://www.facebook.com/lutakkoclub