Anssi Kela 22:00 , Oliver 20:30
Ennakkoliput Lippupisteestä. Lippuja myynnissä myös Lutakon ovella tapahtumapäivänä ovien avaamisajankohdasta alkaen.
Esiintyjät:
Anssi Kela
Soittoaika: 22:00
Oliver
Soittoaika: 20:30
Uutta musiikkia julkaissut Anssi Kela nähdään Jyväskylän Lutakossa keväällä 2023!
Loputtomasta luovuudestaan tunnettu, palkittu laulaja-lauluntekijä soittaa tällä hetkellä uransa toistaiseksi parhaita keikkoja huippuunsa viritetyn bändin kera. Livekokoonpanon muodostavat maestron itsensä lisäksi Mikko Kosonen, Antti Karisalmi, Saara Metsberg sekä Ville Kela.
Anssi Kela singahti koko kansan sydämiin vuosituhannen taitteessa, kun hänen ”Nummela”-klassikkoalbumistaan muodostui yksi maamme kaikkien aikojen menestyneimmistä pitkäsoitoista. Rakastettu esiintyjä ei jäänyt kuitenkaan kieriskelemään hetkelliseen suosioon, vaan on pysynyt relevanttina läpi vuosikymmenten. Settilistalle on tunkua vaikka useammankin keikan edestä Mikan faijan BMW:stä Levottoman tytön ja Ilveksen kautta aina tuoreimpiin Revontulet ja Lokakuu -singleihin.
Illan avaa jyväskyläläinen rock-yhtye Oliver. Energisenä livebändinä yli 600 keikan kokemuksella tunnettu bändi maalaa paksulla siveltimellä isoja kertosäkeitä ja isoja tunteita.