Herra Ylppö & EX 22

la 28.3.
20-02
K-18

Esiintyjät:

Herra Ylppö & EX

Soittoaika: 22

HERRA YLPPÖ & EX LÄHTEE KATTAVALLE ALBUMINJULKAISUKIERTUEELLE

Maj Karmasta ja Ihmiset-yhtyeestään tuttu Herra Ylppö juhlistaa uuden bändinsä esikoislevyn ilmestymistä suuntaamalla lopputalvesta mittavalle Suomen-kiertueelle. Herra Ylppö & EX:n historian ensimmäisen kiertueen liput ovat myynnissä keikkapaikkojen normaaleissa ennakkopisteissä.

”Mielenkiintoista ja hyvällä tavalla haastavaa lähteä taas uuden yhtyeen kanssa keikoille. Elämäni ensimmäinen trio. Soitamme uuden EX-kokoonpanon biisejä sekä myös IHMISET-yhtyeen matskua. Onkin ollut jo ikävä kuulijoitamme ja kaikki uudetkin kasvot ovat tervetulleita”, Herra Ylppö kertoo.

Ensimmäisen singlensä ”Parisängyn lakanat” syyskuussa julkaissut Herra Ylppö & EX valmistautuu parhaillaan helmikuussa ilmestyvän ”Lovi”-debyyttialbuminsa ilmestymiseen. Levy on teema-albumi, jonka kaikki kappaleet kertovat parisuhteen päättymisestä ja eron eri vaiheista.

HERRA YLPPÖ & EX -KIERTUE

28.2.2020 Vantaa, Shamrock                 

29.2.2020 Hamina, Wanha Työski           

6.3.2020 Rauma, Brummi                      

7.3.2020 Hämeenlinna, Suisto          

13.3.2020 Kouvola, House Of Rock     

14.3.2020 Helsinki, Tavastia                 

20.3.2020 Turku, Apollo                         

21.3.2020 Pori, Kehräämö                     

27.3.2020 Oulu, 45 Special                    

28.3.2020 Jyväskylä, Lutakko              

2.4.2020 Tuusula, Krapin Paja            

3.4.2020 Joensuu, Kerubi                    

4.4.2020 Kuopio, Henry´S Pub             

9.4.2020 Tampere, Olympia                    

10.4.2020 Kajaani, Kulma                       

11.4.2020 Lahti, Möysän Musaklubi        

16.4.2020 Espoo, Sellosali                                   

17.4.2020 Vaasa, Ritz                              

18.4.2020 Porvoo, Taidetehdas / Tehdas-Sali 

23.4.2020 Helsinki, Silja Europa           

www.facebook.com/herra.ylppo 

www.fullsteam.fi