Lutakon Lippa 2023: Huora 20

pe 25.8.
19-23
K-18

HUOM: Keikka Lutakon pihan terassilla, lastauslaiturin lipan alla/vieressä. 

Lipulla sisäänpääsy myös HIISI.BEER/FESTiin samana päivänä.

Esiintyjät:

Huora

Soittoaika: 20

Punkrock-yhtye Huora nousi suuremman yleisön tietoisuuteen vuonna 2016 julkaistun Kaikki uuniin -EP:n myötä. Tarttuvilla biiseillä ja tinkimättömällä live-menolla läpimurron tehneen yhtyeen jäsenet ovat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt.

Huora julkaisi vuonna 2022 viimeisimmän albuminsa "Älä luovuta", joka nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan paalupaikalle. Räyhäkkäästi riffittelevä ja kantaaottava albumi on taattua Huora-yhtyettä, jonka tahdissa nostetaan malja heikoimmille ja lähdetään polvet edellä pittiin.

Parhaillaan uutta materiaalia valmisteleva Huoran seuraavan albumin julkaisee Sakara Records.

Lutakon Lipan perjantai- ja lauantaipäivinä 25.-26.8. ja 1.-2.9. Lutakon sisätiloissa sekä pihalla järjestetään myös oluttapahtuma HIISI.BEER/FEST. Olutfestarin järjestelyistä vastaa Lutakon alakerrassa omaa ravintolaansa pyörittävä, 10-vuotias paikallispanimo HIISI. Mukana olutfestivaaleilla nähdään useita pienpanimoita ympäri Suomen, eri panimot kumpanakin viikonloppuna. Tapahtuma pyörii kansainväliseen tyyliin kattauksin, eli olutvalikoima vaihtuu tapahtumassa myös päivän sisällä. Lutakon Lipan keikkalipulla pääsee ilman lisämaksua saman päivän olutfestareille, ja HIISI.BEER/FEST-liput ilman keikkoja tulevat myyntiin myöhemmin. 

Koko kaksiviikkoisen Lippa-kokonaisuuden ajan HIISI kuratoi olut-tarjontaa kaikilla keikoilla, sisältäen myös uusia tuotelanseerauksia.

Lue lisää:

https://hiisi.beer/fest