Ismo Alanko 21:30

pe 24.2.
20-02
K-18

LOPPUUNMYYTY!

Esiintyjät:

Ismo Alanko

Soittoaika: 21:30

UUTTA MUSIIKKIA JULKAISEVAN ISMO ALANGON TALVIKIERTUE KÄYNNISTYY HELMIKUUSSA

 

Kotimaisen rockin ikoni Ismo Alanko lähtee mittavalle Suomen-kiertueelle alkuvuodesta 2023 ilmestyvän ”Me olemme ihme” -albuminsa julkaisun myötä. 10. helmikuuta ilmestyvältä pitkäsoitolta juuri ilmestynyt maistiaissingle ”Synkkää musiikkia” on Alangon mukaan ”hypnoottisen kaunis tunnelmapala, jossa kriisiaikojen keskellä haetaan lämminhenkistä yhteyttä toisiin ihmisiin.” Albumin tuottaa Alangon luottokitaristi Jussi Jaakonaho ja sillä soittaa Alangon keikoilla kohta vuosikymmenen mukana ollut bändi Joakim Berghäll, Mikko Mäkelä, Juho Viljanen, Niko Votkin ja Jussi Jaakonaho.

 

Ismo Alanko nousi suomalaisten tietoisuuteen vuonna 1980 Hassisen Koneen laulajana. Siitä saakka hän on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti toiminut kotimaisen musiikin uudistajana ja viihtynyt suomalaisen rockin huipulla. Hassisen Koneen lisäksi hänet on nähty muun muassa Sielun Veljien ja Ismo Alanko Säätiön laulajana ja keulakuvana. Yhtyeidensä lisäksi Alanko tunnetaan sooloartistina. Soolouransa hän aloitti jo 90-luvulla ja sen aikana Alanko on ehtinyt julkaista seitsemän studioalbumia. Hän on esiintynyt monipuolisilla ja toisistaan eroavaisilla kokoonpanoilla sekä tehnyt musiikkia, jossa on saatu kuulla vaikutteita aina rockista etnosävyihinkin.  Ismo Alanko on yli 40-vuotisen taiteilijauransa aikana myynyt lähes 700 000 levyä, pokannut lukuisia Emma-patsaita ja myynyt loppuun kiertueita ja konsertteja jokaisella uransa vuosikymmenellä. Hän on luonut ainutlaatuisen uran suomalaisen musiikin kentällä tinkimättömänä taiteilijana, valloittaen kotimaisten yleisöjen sydämet luomalla jatkuvasti uutta. Utelias ja uudistumiskykyinen muusikko tunnetaan myös oivaltavista lyriikoistaan, jotka ovat iskostuneet suomalaisten mieliin koko yli 40-vuotisen uran ajan.

 

To 16.02. Helsinki, Tavastia

Pe 17.02. Joensuu, Kerubi

La 18.02. Joensuu, Kerubi

Pe 24.02. Jyväskylä, Lutakko

La 25.02. Savonlinna, House of Olaf

Pe 03.03. Hyvinkää, Hyvinkääsali

La 04.03. Pori, Virkistyshotelli Yyteri

Su 05.03. Kouvola, Pato Areena

Pe 10.03. Lahti, Möysän Musaklubi

La 11.03. Helsinki, Kulttuuritalo

Pe 17.03. Turku, Logomo

La 18.03. Tampere, Tavara-asema

Pe 24.03. Lappeenranta, Kulttuuritila Nuijamies

La 25.03. Porvoo, Taidetehdas

Ke 29.03. Espoo, Sellosali

To 30.03. Kuopio, Sawohouse Underground

Pe 31.03. Oulu, Tullisali

La 01.04. Seinäjoki, Rytmikorjaamo