Jare & VilleGalle Lutakossa pe 11.5.2012
Huhtikuussa 2011 debyyttialbuminsa Mustaa Kultaa julkaissut rap-kaksikko Jare & VilleGalle julkaisee kakkosalbuminsa 30.5.2012. Uuden albumin myötä yhtyeen nimi tiivistyy JVG:ksi.
Kaksikon tulevaa levyä on nauhoitettu alkuvuoden aikana ja sen taustalta löytyy osittain samoja tekijöitä kuin Mustaa Kultaa -levyltä. Uusina kumppaneina JVG:n kakkosalbumilla on mukana mm. Kemmurun Aksim.
Ensimakua albumilta saadaan Karjala takaisin feat. Freeman -kappaleen muodossa huhtikuussa kun Leijonat 2012 -kokoelma julkaistaan.
Lutakossa mukana myös huhtikuussa ensimmäisen levynsä julkaiseva pohjoishelsinkiläinen rap-yhtye Gasellit.
JVG & Gasellit
Perjantai 11.5.2012 Tanssisali Lutakko
Liput: 13€ / 12€ | - S - | Osta lippu