KEIKKAKAUDEN PÄÄTÖS: DUMARIT, OLAVIT, LOSTARIT, ATOMIT YM

Perjantaina Tuomari Nurmio, lauantaina Yläkaupungin Yö, syksyllä palataan asiaan!

Tuomari Nurmio joutui perumaan helmikuisen Lutakon keikkansa sairastumisen vuoksi, mutta saapuu perjantaina 17.5. korvaavalle keikalle. Peruuntuneelle keikalle ostetut liput käyvät sellaisenaan myös uuteen ajankohtaan ja vielä on uusillekin lipunostajille tilaa. Lavalla siis koko Dumari ja Spuget -yhtye, jonka meriittilistalta löytyy esimerkiksi alkuvuodesta listaykköseksi kiilannut Usvaa Putkeen -albumi. Tämän jälkeen seuraava keikka Lutakossa tapahtuu vasta syyskuussa kun siirrymme perinteiselle kesätauolle.

Perinteistä on myös Jelmun osallistuminen perinteseen Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaaliin. Jemun teltan artistikattaus on komeampi kuin koskaan ja siksi myös teltan koko on isompi kuin aiemmin. Ahdasta voi silti tulla, kun ilman pääsymaksua esiintyvät Olavi Uusivirta, Atomirotta, Lost Society, Jonna Tervomaa ja Don Johnson Big Band. Lisäksi terassin pienellä lavalla viihdyttävät Antti Autio, Maustetytöt, Kalevauva.fi ja HENRIK!

Syksyn ohjelmaa tullaan julkaisemaan ja laittamaan lippuja myyntiin kesäkuun aikana. Nokkelimmat ovat kenties jostain päin internettiä jo huomanneet että 5.9. Lutakossa nähdään Terveet Kädet ja 6.9. Von Hertzen Brothers. Niillä siis aloitellaan ja muutamia kymmeniä muitakin keikkoja on jo tulevaisuuteen varmistunut.

Lutakon kevään viimeiset keikat:

Pe 17.5. DUMARI & SPUGET 18€/15€ (20€) K18

La 18.5. Jelmun Teltta @ Yläkaupungin Yö: OLAVI UUSIVIRTA, ATOMIROTTA, LOST SOCIETY, DON JOHNSON BIG BAND, JONNA TERVOMAA & JUSSI JAAKONAHO SÄHKÖDUO, KALEVAUVA.FI, ANTTI AUTIO, HENRIK!, MAUSTETYTÖT Ilmainen! K18

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko