KEIKKOJA LUTAKON LIPAN ALLA ELOKUUSSA, LIPUT NYT MYYNNISSÄ!

Swallow The Sun, Ursus Factory, Jesse Markin, Jukka Nousiainen, Lasten Hautausmaa, Litku Klemetti, Aivovuoto

30-vuotista olemassaoloaan tänä vuonna juhliva Jyväskylän ja lähes koko Suomen legendaarisin keikkapaikka Tanssisali Lutakko heräilee elokuun alussa viiden kuukauden koronahorroksen jälkeen. Klubi pysyy vielä suljettuna, mutta klubirakennuksen päätyyn lastauslaiturin lipan alle ja viereen nousee reilun viikon ajaksi terassi, joka on saanut nimekseen Lutakon Lippa. Terassin avajaisia vietetään keskiviikkona 5.8. ja seuraavina iltoina terassin pienellä lavalla nähdään seitsemän live-esiintymistä alkaen Jukka Nousiaisen ja Kumpp. -bändinsä keikasta torstaina 6.8. ja jatkuen palkitun ja hehkutetun Jesse Markinin esiintymiseen seuraavana torstaina 13.8.

Lutakon Lippa -terassin liveilloissa nähdään lisäksi melankolista rockia kuusihenkisellä kokoonpanolla soittava Lasten Hautausmaa, superenerginen garageduo Ursus Factory, huhtikuussa julkaistun albuminsa jälkeen ensimmäistä kertaa Jyväskylässä esiintyvä rap-ryhmä Aivovuoto, jyväskyläläinen indien ja iskelmän rajapinnassa vaikuttava Litku Klemetti Duo sekä jyväskyläläislähtöisen metalliyhtye Swallow The Sunin akustinen keikka. 

Liput keikoille ovat nyt myynnissä Lutakon verkkosivuilla www.jelmu.net sekä Lippupisteessä. Lippuja on myynnissä rajoitetusti, asiakkaita Lutakon Lippa vetää nykysäädökset huomioiden noin 200 henkilöä. Terassi on avoinna päivittäin klo 16-00. Keikkailtoina sisäänpääsyyn ja terassilla oleskeluun vaaditaan lippu kello 19 alkaen. Keikat alkavat klo 20 ja keikkojen jälkeen sisäänpääsy on jälleen ilmainen kaikelle terassikansalle. Lutakon Lipan ikäraja on 18 vuotta.

Lutakon Lippa LIVE:

To 6.8. JUKKA NOUSIAINEN & KUMPP. 12€/10€ (14€)

Pe 7.8. LASTEN HAUTAUSMAA 12€/10€ (14€)

La 8.8. URSUS FACTORY 12€/10€ (14€)

Su 9.8. AIVOVUOTO 10€/8€ (12€)

Ti 11.8. LITKU KLEMETTI DUO 10€/8€ (12€)

Ke 12.8. SWALLOW THE SUN ACOUSTIC 14€/12€ (16€)

To 13.8. JESSE MARKIN 14€/12€ (16€)

Showtime klo 20. Ikäraja 18 vuotta.

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko