KICKSTART-FESTIVAALEILLA JUHLITAAN 30-VUOTIASTA LUTAKKOA ENSI VIIKOLLA

Pe-La 24.-25.1. järjestettävän tapahtuman aikataulu on nyt julkaistu 

Jyväskylän Tanssisali Lutakon ensimmäisestä keikasta tulee marraskuussa 2020 kuluneeksi tasan 30 vuotta. Lutakon 30-vuotisjuhlia vietetään läpi vuoden ja yksi juhlien kohokohtia on vuosien tauon jälkeen paluun tekevä Kickstart-festivaali, joka esittelee 24.-25. tammikuuta kattauksen Suomen ja Ruotsin mielenkiintoisimpia ajankohtaisia indieartisteja kahdella lavalla kahden illan ajan. 

Tapahtuman aikataulu on nyt julkaistu. Ovet aukevat kumpanakin iltana heti klo 19 ja ensimmäiset esiintyjät nousevat lavalle jo varttia myöhemmin. Festivaalin avaa yhden viime vuoden parhaista kotimaisista albumeista ”Pihalla tuulee taas” julkaissut Antti Autio yhtyeineen. Lauantaina avausaktina taas toimii tänään (pe 17.1.) uuden singlen ”Nukkekoti” tulevalta samannimiseltä albumilta julkaissut Joose Keskitalo. Iltojen päättäjiksi on valikoitu erityisen energisistä live-esiintymisistään tunnetut Ursus Factory ja HENRIK!, jotta festivaaliyleisö ei pääse nukahtamaan vaikka kello käykin jo selvästi yli puolenyön.

Ruotsalaisväriä Kickstartissa nähdään kolmen artistin verran: iranilaistaustainen vaihtoehtoräppäri Nadia Tehran, melodista punkkia ja indiepoppia yhdistelevä Vånna Inget sekä uuden ”Duo Limbo/Mellan himmel å helvete” albuminsa Kickstart-perjantaina julkaiseva ShitKid. Albumia on ollut mukana työstämässä muun muassa Melvinsistä, Butthole Surfersista ja Nine Inch Nailsista tuttuja muusikoita.

Levynjulkaisuaikataululla mitattuna festivaalin ajankohtaisin kotimainen on Pintandwefall, jonka kuudes albumi ”Your Stories Baby” julkaistiin tänään (pe 17.1.). Jyväskyläläinen Näkymättömät taas soittaa Kickstartissa uransa ensimmäisen keikan, toinen singlejulkaisu on luvassa vielä ennen festivaalia. Kickstartin kotimaisen ohjelmiston täydentävät Jesse Markin, M, Nicole Willis, Wasted ja Linkopii. DJ:nä molempina iltoina toimii Salmelan Muovisorvaamo eli alkuperäisen vuosina 2001-2010 järjestetyn Kickstart-festivaalin promoottori ja koko festivaali-idean isä Matti Salmela.

Liput ovat myynnissä Lippupisteessä sekä Lutakon verkkosivuilla www.jelmu.net.

Pohjoismaisten esiintyjien konsertointia Tanssisali Lutakossa tukee Pohjoismaisen Kulttuurirahaston Puls-apuraha jolla kehitetään pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä artistien ja eri maiden kulttuuritoimijoiden kesken.

KICKSTART 2020

Tanssisali Lutakko, Jyväskylä

Pe-La 24.-25.1.2020 klo 19-02

Pe 24.1.2020 klo 19-02

19:15 ANTTI AUTIO (i)

19:15 LINKOPII (p)

21:00 JESSE MARKIN (i)

22:00 PINTANDWEFALL (p)

22:45 SHITKID (i)

23:45 WASTED (p)

00:30 URSUS FACTORY (i)

La 25.1.2020 klo 19-02

19:15 JOOSE KESKITALO & THE MYSTIC REVELATION OF TEPPO REPO (i)

20:15 NÄKYMÄTTÖMÄT (p)

21:00 M (i)

22:00 NICOLE WILLIS + KALIFORNIA-KEKE (p)

22:45 VÅNNA INGET (i)

23:45 NADIA TEHRAN (p)

00:30 HENRIK! (i)

i = iso lava

p = pieni lava

Ikäraja 18 vuotta

Ennakkoliput:

2pv (pe-la) alk. 27€ (Jelmun jäsenet 20€)

1pv (pe tai la) alk. 16€ (Jelmun jäsenet 14€)

www.jelmu.net & www.lippu.fi

Liput ovelta: 30€/2pv, 18€/1pv 

FB: www.facebook.com/events/330802167787866

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#kickstart2020 #lutakko30