LISTAYKKÖSARTISTI CLEDOS PERJANTAINA LUTAKOSSA, HALLOWEEN MISFITSIN JA SLAYERIN MUSIIKIN PARISSA LAUANTAINA

Cledos on yksi suosituimmista ja tunnetuimmista 2020-luvun uuden aallon artisteista. Cledos julkaisi elokuussa 2020 listaykköseksi nousseen CEISSI-debyyttialbuminsa sekä samannimisen lyhytelokuvan, joka viimeistään nosti artistin kaikkien huulille. Perjantaina artisti nähdään ensi kertaa Lutakossa. Illan avaa jyväskyläläinen Pyrythekid. Ovet klo 20, eka artisti klo 21. Pidetään hauskaa, mutta muistetaan ne turvavälit samalla.

Brainteaters on vuosien ajan laukonut halloweenin seutuvilla nipun Misfits-hittejä yleisön kuultavaksi ja perinne jatkuu tänäkin vuonna. Aikoinaan esiintymisareenana oli Bar68 ja sen jälkeen milloin Lutakko, milloin Musta Kynnys. Tänä vuonna juhlitaan Lutakossa ja juhliin liittyy mukaan Slayerin tuotantoa tulkitseva Live Undead. Ovet klo 20, eka bändi klo 21. Pidetään hauskaa, mutta muistetaan ne turvavälit samalla.

Kaikki Lutakon tämän vuoden keikat viedään läpi rajoitetulla kapasiteetilla. Turvallisuusohje luettavissa alempaa keikkalistauksen jälkeen.

Lutakon tulevia keikkoja:

Pe 30.10. CLEDOS, PYRYTHEKID 14€/16€ (18€)

La 31.10. BRAINEATERS plays MISFITS, LIVE UNDEAD plays SLAYER 6€/5€ (8€) K18

Pe 6.11. RUUSUT 20€/18€ (22€)

La 7.11. THE HOLY 12€/10€ (14€) K18

Pe 13.11. OLAVI UUSVIRTA Loppuunmyyty! Lisätietoja erikoisjärjestelyistä tulossa!

La 14.11. RANE RAUTIAINEN & PAHA KAKSONEN plays RAJUILMA, Rockyhtye R.O.C.K. 8€/5€ (10€) K18

Pe 20.11. SANNI Loppuunmyyty! Lisätietoja erikoisjärjestelyistä tulossa!

La 21.11. LITKU KLEMETTI, KYNNET 14€/12€ (16€)

Pe 27.11. EEVIL STÖÖ 12€/10€ (14€)

La 28.11. AAVIKKO 25v 14€/12€ (16€) K18

Pe 4.12. BEHM Loppuunmyyty! Lisätietoja erikoisjärjestelyistä tulossa!

La 5.12. MAUSTETYTÖT 20€/18€ (22€)

La 12.12. STEVE’N’SEAGULLS 22€/20€ (25€) K18

Pe 18.12. PALEFACE Helsinki-Shangri-La 10v 18€/15€ (20€) K18

La 19.12. HAPPORADIO, OLIVER 22€/20€ (25€) K18 Lisätietoja erikoisjärjestelyistä tulossa!

La 26.12. ANTONY PARVIAINEN TRIO plays IRON MAIDEN 14€/12€ (16€) K18

To 31.12. LOST SOCIETY, SURVIVORS ZERO 18€/15€ (20€) Lisätietoja erikoisjärjestelyistä tulossa!

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

TANSSISALI LUTAKKO - TURVALLISUUSOHJE

Konsertti toteutetaan rajoitetulla yleisökapasiteetilla turvavälit huomioiden. Pyrimme ennakkojärjestelyillä, turvaväleillä ja tehostetulla hygienialla takaamaan asiakkaille, esiintyjille ja henkilökunnalle mahdollisimman turvallisen konserttielämyksen. Tartuntariskin minimoiminen on kuitenkin järjestäjän, esiintyjien ja asiakkaiden yhteinen velvollisuus. Pyydämmekin teitä kaikkia noudattamaan ohjeistustamme:

- Keikalle saapuminen on kielletty jos: sinulla on flunssan oireita, olet koronaviruksen altistusketjussa, sinua on kehotettu olemaan omaehtoisessa karanteenissa tai sinulla on todettu koronavirustartunta. Jos et näistä syistä pääse keikalle tai kuulut riskiryhmään, lipulla on palautusoikeus.

- Muista turvavälit. Vältä lähikontakteja muiden kanssa ja muista turvavälit myös jonottaessa.

- Suosittelemme, että käytät kasvomaskia jonottaessasi tapahtumaan ja sieltä pois.

- Huolehdi käsihygieniasta. WC-tiloissa on käsienpesumahdollisuus ja käsidesejä löytyy ympäri ravintolaa.

- Suosittelemme korttimaksamista, maksa lähimaksulla jos voit.

- Suosittelemme keikkalipun ostamista ennakkoon.

- Keräämme lipunmyynnissä asiakkaiden nimet ja sähköpostiosoitteet ylös. Keräämme tiedot, jotta tilanteen tullen pystymme tiedottamaan mahdollisimman nopeasti ja kattavasti mahdollisesta altistuksesta.

- Lipunmyynnissä emme jaa asiakkaille leimoja, joten pidäthän keikkalippusi tallessa aina ravintolasta poistumiseen saakka.

- Voit halutessasi ottaa narikkalapusta kuvan, jolloin sinun ei tarvitse ottaa narikkalappua.

- Suosittelemme Koronavilkku -sovelluksen käyttöönottoa.

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko