Live is Life @ Musta Kynnys: Tuomo Mannonen 23 , Taiminen 22

la 10.12.
21-03
K-18

Esiintyjät:

Tuomo Mannonen

Soittoaika: 23

Taiminen

Soittoaika: 22

Lasten Hautausmaa -yhtyeestä tuttu Tuomo Mannonen julkaisee Sydänsipsi-nimisen debyyttilevynsä 11. marraskuuta. 

Tuomo Mannonen on kouvolalainen biisintekijä, joka vastaa pääosin Lasten Hautausmaa -yhtyeen sanoituksista ja sävellyksistä. Kaikki viisi Lasten Hautausmaan albumia ovat nousseet julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan kärkisijoille. Lisäksi Mannonen on soittanut ja tehnyt musiikkia lukuisissa muissa eri kokoonpanoissa. Mannosella on noin 130 sävellettyä ja sanoitettua kappaletta Teostossa. Lisäksi Mannonen on luonut työryhmänsä kanssa äänimaailman ja säveltänyt musiikin Loukko-dokumenttielokuvaan Ylelle vuonna 2019.

Monissa rokinkatkuisissa liemissä keitetty (mm. Viikate, Koljosen Tiekiista ja ATK) kitaristi Ari Taiminen julkaisi soolodebyyttinsä keväällä 2022. Albumilla on kaikuja ja korvan taakse kertyneitä vaikutteita kitaristin musiikillisen historian varrelta.