Lutakon Lastenkonsertit: Hevisaurus 16

su 5.2.
15-17

LOPPUUNMYYTY! Lippuja ei myydä ovella. Ovet avataan klo 15, ajoissa paikalle. Lutakon sisäänkäynti ja narikka tulevat ruuhkautumaan, kannattaa varautua (ulkona) jonottamiseen pukeutumalla lämpimästi.

Sylivauvat ilmaiseksi. Narikka on ilmainen kaikille alle 18-vuotiaille, aikuisilta 3 euroa. 

Esiintyjät:

Hevisaurus

Soittoaika: 16

Halvempi hinta Jelmun jäsenille ja Jelmun jäsenten lapsille (käytä omaa jäsennumeroasi myös lastesi lippuja ostaessa, mutta lisää loppuun yksi numero järjestyksessä, esim. jos numerosi on 1234, lisää lapset numeroilla 12341, 12342 jne). 

HEVISAURUS-VUODEN RÄYHÄISIN KEIKKA!

Su 5.2.2023 klo 16 (ovet klo 15) Tanssisali Lutakko, Jyväskylä

Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme kahdeksasta Hevisauruksen albumeista on yltänyt kultarajoille, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat –esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa.

Uusin studioalbumi Mikä minusta tulee isona? julkaistiin syyskuussa 2017 ja uuden albumin nimeä kantava jurahevimusikaali sai ensi-iltansa Linnanmäen Peacock-teatterissa. Musikaali on saanut osaltaan hyvin positiivista palautetta tarinastaan. Mikä minusta tulee isona? kannustaa kaikenlaisen tekemisen arvostamiseen ja omien unelmien kuuntelemiseen ja tavoittelemiseen. Yhtye on tehnyt aikaisemmin neljä samanmoista musikaalia vuosina 2010, 2011, 2012 ja 2013.

Hevisaurukset ovat herättäneet mielenkiintoa myös Yhdysvalloissa ja muualla maailmalla. Muun muassa Argentiinassa soittava yhtye Hevisaurios sai palkinnon parhaasta lasten levystä Gardel Music Awardissa vuonna 2013. Hevisauruksesta onkin hyvää vauhtia kasvamassa kansainvälinen ilmiö, eikä saurusten hevihuuto jää pian keneltäkään kuulematta!