LUTAKON RAP-KEVÄT 2023: GASELLIT, EEVIL STÖÖ, LAURI HAAV, EGE ZULU, ASA…
Jyväskylää on usein tituleerattu Suomen rap-pääkaupungiksi ja Tanssisali Lutakkoa Suomen parhaaksi keikkapaikaksi. Rap ja Lutakko kohtaavat tänäkin keväänä useita kertoja alkaen Menestysalbumiaan muutamalla valikoidulla keikalla juhlistavan Päkän keikasta lauantaina 14.1. aina samaisen Päkän Gasellit-yhtyeen esiintymiseen 28. huhtikuuta. Rap- ja rytmimusiikkikevään avauksesssa tulevana lauantaina nähdään Päkän ohella myös jyväskyläläiset Vepu ja Aaro630.
Lutakon ohjelmistoon mahtuu niin listoilta tuttua popimpaa soundia kuin vaihtoehtoisemman rapin kärkinimiä ja niin nuorempia kuin kokeneempiakin tekijöitä. Tammikuun lopun Kickstart-festivaalilla nähdään DJ Kridlokk, Laineen Kasperi & Liian Iso Trio sekä vasta uransa toisen keikan soittava Vanni & Iso Pieni Bändi. Helmikuun kalenterista löytävät Eevil Stöö, Stepa, Aivovuoto, akustisella trio-kokoonpanolla tällä kertaa esiintyvä Asa sekä Lutakon syksyllä loppuunmyynyt Lauri Haav.
Myös Ege Zulu ja jambo möivät viimevuotisen Lutakon keikkansa täyteen ja palaavat maaliskuussa toivottuna uusintana taloon. Raikasta uutta soundia edustaa huhtikuussa Mallan lämmittelijäksi Lutakkoon saapuva Safira. Safiran jälkeisenä iltana vuoron saa punk-vaikutteinen Mouhous, joka syksyllä juhli uusinta albumiaan uransa suurimmalla keikalla Helsingin Jäähallin Black Boxissa.
Päkää, Lauri Haavia, Ege Zulua ja Mouhousta pääsevät katsomaan myös alaikäiset, muihin Lutakon kevään rap-iltoihin on 18 vuoden ikäraja. Ikärajattomissa illoissa täysi-ikäisiä palvelee rajattu anniskelualue.
Lutakon tulevat julkaistut keikat:
Pe 13.1. BRYMIR, KAUNIS KUOLEMATON 14€/12€ (16€) K18
La 14.1. Choppertori klo 8-15, liput 5€ vain ovelta
La 14.1. PÄKÄ, VEPU, AARO630 15€/13€ (17€)
Ke 18.1. GALVANIZER, ERADICATION OF THE UNWORTHY INFANTS, GOATBURNER, TUNKIO 8€/0€ (10€) K18
Pe 20.1. PAIN (SE), DETSET 25€/23€ (28€) K18
La 21.1. LOST SOCIETY 25€/24€ (30€)
Pe-La 27.-28.1. Kickstart 2023: SAIMAA, RÄJÄYTTÄJÄT, AAVIKKO, BUSINESS CITY, DJ KRIDLOKK, LAINEEN KASPERI & LIIAN ISO TRIO, KIVESVETO GO-GO, FLIPPIPUISTO, SUOSIKKI, KRISTIINA, MAA ILMASTA, SURPLUS, KAIKKI TURHAT HAAVEET, VANNI & ISO PIENI BÄNDI 2pv: 39€/29€ (42€), 1pv: 22€ (25€) K18
Pe 3.2. MELROSE 18€/15€ (20€) K18
La 4.2. EEVIL STÖÖ, STEPA 18€/15€ (20€) K18
Su 5.2. HEVISAURUS 25€/20€ (30€)
Pe 10.2. DEATH HAWKS, POLYMOON 14€/12€ (16€) K18
La 11.2. 22-PISTEPIRKKO, GRANDE MAHOGANY 27€/25€ (30€) K18
Ke 15.2. ROTTEN SOUND, WORMROT (SG) 14€/12€ (16€) K18
Pe 17.2. ASA (iholla), MUUAN MIES 12€/10€ (14€) K18
La 18.2. Provinssi Jr: PEHMOAINO, LAURI HAAV, ISAAC SENE, KNIFE GIRL 27€/25€ (30€)
Pe 24.2. ISMO ALANKO 37€/35€ (42€) K18
La 25.2. AIVOVUOTO 10v 14€/12€ (16€) K18
Pe 3.3. OLAVI UUSIVIRTA 30€/29€ (35€)
La.4.3. OLAVI UUSIVIRTA [Loppuunmyyty!] K18
Pe 10.3. ERJA LYYTINEN 30€/29€ (35€) K18
La 11.3. VIIVI 20€/18€ (22€)
Pe 17.3. EGE ZULU, JAMBO 12€/10€ (14€)
La 18.3. TEKSTI-TV 666, KISSA 16€/14€ (18€) K18
Pe 24.3. MAUSTETYTÖT 22€/20€ (25€) K18
La 25.3. TURMION KÄTILÖT, ONE MORNING LEFT 24€/23€ (28€) K18
To 30.3. WORMWOOD (SE), MUSTAN KUUN LAPSET, KUOLEMAN GALLERIA 20€/18€ (22€) K18
Pe 31.3. URSUS FACTORY 19€/17€ (22€) K18
La 1.4. THE 69 EYES, DIRT 24€/22€ (27€) K18
Ke 5.4. SOILWORK (SE), KATAKLYSM (CA), WILDERUN (US) +1 32€/30€ K18
To 6.4. ARPPA 18€/16€ (20€) K18
Pe 7.4. MALLA, SAFIRA 14€/12€ (16€) K18
La 8.4. MOUHOUS 19€/17€ (22€)
Pe 14.4. ANSSI KELA, OLIVER 27€/25€ (30€) K18
La 22.4. VESTERINEN YHTYEINEEN (alkuilta) 39€/37€ K18
La 22.4. VESTERINEN YHTYEINEEN (loppuilta) [Loppuunmyyty!] K18
Pe 28.4. GASELLIT 29€/27€ (33€) K18
Live is Life @ Musta Kynnys (Hannikaisenkatu 16):
La 4.2. PEKKA LAINE & THE ENCHANTED 14€/12€ (16€) K18
La 18.2. FORESEEN, SICK URGE, VOMIT HAMMER 10€/8€ (12€) K18
La 25.2. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP (trio) 22€/20€ (25€) K18
La 11.3. TEINI-PÄÄ, RADIO SUPERNOVA 12€/10€ (14€) K18
La 1.4. THE VALKYRIANS, THE BOASTERS 10€/8€ (12€) K18
La 8.4. STONED STATUES 12€/10€ (14€) K18
La 22.4. SWEATMASTER 13€/10€ (15€) K18
Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.
Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi
HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi
Tanssisali Lutakko
Lutakonaukio 3
40100 Jyväskylä
014 617 866
info@jelmu.net
#lutakko