LUTAKOSSA JUHLIAAN VIETTÄVÄT: ILTA, EETU, AINA… JA TIMO!

Lisäksi mm. Maustetytöt, Aavikko ja Silentium lisätty tulevaisuuteen

Ilta on suomalais-saksalainen artisti, joka julkaisi debyyttialbuminsa ”Näitä hetkiä varten” syyskuun alussa. Ilta muistetaan myös Cheekin Sillat-hitiltä. Eetu on puolestaan suurelle yleisölle tuttu Ellinoaaran Bäng bäng typerä sydän -biisin vierailijana. Ilta ja eetu nähdään Lutakossa perjantaina 25.9. ja elämyksen täydentää vielä Aina. Lavalle nousee siis kolme nuorta ja lahjakasta jyväskyläläistaustaista musiikintekijää, kannattaa etsiytyä paikan päälle jos haluat tietää missä musiikki menee vuonna 2020. Lutakon ovet aukeavat klo 20 ja Aina avaa pelin klo 20:30. Tervetulleita ovat kaikenikäiset musiikin ystävät.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus soittaa lauantaina Jyväskylän levynjulkkareidensa jälkimmäisen keikan. Muutama lippu tilaisuuteen on vielä jäljellä, kannattaa ostaa nyt ennen kuin loppuvat.

Lokakuun ensimmäisellä viikolla Lutakossa esiintyvät blueskuningatar Erja Lyytinen sekä vaihtoehtoräpin kuninkaalliset Paperi T ja Khid. Uutuutena lokakuun ohjelmistoon on varmistunut Femmes Of Fire vol. 3 perjantaina 9.10., tuolloin soittavat metalliyhtyeet Silentium, Dorothy Polonium sekä Oblivion Beach. Loppuvuodelle ovat varmistuneet myös Aavikon (28.11.) ja Maustetyttöjen (5.12.) keikat, liput näille ja muille keikoille ovat myynnissä osoitteessa www.jelmu.net. Lutakon konsertit järjestetään vastuullisesti voimassa olevat viranomaisten ohjeet huomioiden, Lutakon turvallisuusohjeen löydät tämän tekstin lopusta keikkalistauksen jälkeen.

Lutakon tulevia varmistuneita rajoitetun kapasiteetin keikkoja:

Pe 25.9. ILTA, EETU, AINA 16€/14€ (18€)

La 26.9. TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS 25€/23€ (28€) K18

Pe 2.10. ERJA LYYTINEN 27€/25€ (30€) K18

La 3.10. PAPERI T & KHID 18€/16€ (20€)

Pe 9.10. Femmes Of Fire III: SILENTIUM, DOROTHY POLONIUM, OBLIVION BEACH 6€/5€ (8€) K18

La 10.10. M, ARPPA 12€/10€ (14€) K18

Pe 16.10. RINNERADIO, CLEANING WOMEN 13€/10€ (15€) K18

La 17.10. …AND OCEANS, SARAJAS 12€/10€ (14€) K18

Pe 23.10. COSTEE 12€/10€ (14€)

La 24.10. VIIKATE 22€/20€ (25€) K18

Pe 30.10. CLEDOS 14€/16€ (18€)

La 31.10. TBA

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

TANSSISALI LUTAKKO - TURVALLISUUSOHJE

Konsertti toteutetaan rajoitetulla yleisökapasiteetilla turvavälit huomioiden. Pyrimme ennakkojärjestelyillä, turvaväleillä ja tehostetulla hygienialla takaamaan asiakkaille, esiintyjille ja henkilökunnalle mahdollisimman turvallisen konserttielämyksen. Tartuntariskin minimoiminen on kuitenkin järjestäjän, esiintyjien ja asiakkaiden yhteinen velvollisuus. Pyydämmekin teitä kaikkia noudattamaan ohjeistustamme:

- Keikalle saapuminen on kielletty jos: sinulla on flunssan oireita, olet koronaviruksen altistusketjussa, sinua on kehotettu olemaan omaehtoisessa karanteenissa tai sinulla on todettu koronavirustartunta. Jos et näistä syistä pääse keikalle tai kuulut riskiryhmään, lipulla on palautusoikeus.

- Muista turvavälit. Vältä lähikontakteja muiden kanssa ja muista turvavälit myös jonottaessa.

- Huolehdi käsihygieniasta. WC-tiloissa on käsienpesumahdollisuus ja käsidesejä löytyy ympäri ravintolaa.

- Suosittelemme korttimaksamista, maksa lähimaksulla jos voit.

- Suosittelemme keikkalipun ostamista ennakkoon.

- Keräämme lipunmyynnissä asiakkaiden nimet ja sähköpostiosoitteet ylös. Keräämme tiedot, jotta tilanteen tullen pystymme tiedottamaan mahdollisimman nopeasti ja kattavasti mahdollisesta altistuksesta.

- Lipunmyynnissä emme jaa asiakkaille leimoja, joten pidäthän keikkalippusi tallessa aina ravintolasta poistumiseen saakka.

- Voit halutessasi ottaa narikkalapusta kuvan, jolloin sinun ei tarvitse ottaa narikkalappua.

- Suosittelemme Koronavilkku -sovelluksen käyttöönottoa.

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko