MESTARI! ELÄVÄ LEGENDA! PEPE WILLBERG PERJANTAINA LUTAKOSSA!

Lauantaina loppuunmyyty Lost Society

Koko kansan rakastama suosikkilaulaja Pepe Willberg tarjoaa yhdessä trumpetisti Jukka Eskolan kokoaman superkokoonpanon kanssa upean nostalgiakokemuksen Tanssisali Lutakossa perjantaina 13. toukokuuta. Laulajan 60-vuotista taiteilijauraa juhlistavassa konsertissa kuullaan kooste kahdelta Willbergin uran alkuvuosien albumilta. 

Jukka Eskolan ideoima ja suunnittelema projekti kunnioittaa myös Henrik Otto Donnerin laaja-alaista pioneerityötä kotimaisessa musiikkielämässä. Konserttiohjelmisto pohjautuu kahteen Donnerin säveltämään, sovittamaan ja tuottamaan Love Records -levyyn: The Otto Donner Treatment – En soisi sen päättyvän (1970) ja Pepe & Paradise – Niin vähän on aikaa (1972). 

Albumit ovat musiikillisesti kunnianhimoisen ja yhteiskunnallisesti radikalisoituneen aikansa tyylipuhtaita edustajia ja niistä on kehkeytynyt ajattomia suomalaisia levyklassikkoja. Molempien levyjen kappaleet pohjautuvat aikalaisrunoilijoiden teksteihin (mm. Pentti Holappa, Aulikki Oksanen, Pentti Saarikoski ja Aira Sinervo).

”Kerroin ideastani Pepelle ja kävi ilmi, että hän ei ollut esittänyt suurinta osaa levyjen lauluista koskaan, eikä missään”, kertoo Eskola. Siksi hän päättikin jättää uustulkinnat seuraaville tekijöille ja esittää laulut kokoamansa Statement-yhtyeen kanssa suunnilleen niin kuin ne levytettiin, Donnerin alkuperäisiä sovituksia mallintaen, alkuperäisen soundin säilyttäen. ”Suurimmat erot liittyvät varmaan kappaleiden kestoihin ja sooloihin: ne ovat nyt pidempiä, ehkä enemmän myös omaa aikaamme. Kyllä sekin saa kuulua.”

Pepe Willberg – laulu

Jukka Eskola – trumpetti, taustalaulu

Pope Puolitaival – saksofonit, huilut, taustalaulu

Aleksi Ahoniemi – saksofonit, huilut, taustalaulu, kitara

Mikael Myrskog – piano ja koskettimet

Eero Seppä – basso

Jaska Lukkarinen – rummut

Lauantaina 14.5. Lutakossa riehuu ja riehaannuttaa Jyväskylän oma metalliylpeys Lost Society uransa ensimmäisellä loppuunmyydyllä Lutakon keikalla, lämmittelijänään Survivors Zero. Lisää metallia on luvassa perjantaina 20.5. kun lavalle nousevat Bloodred Hourglass ja Detset ja maanantaina 23.5., joilloin mm. ruotsalainen Dark Tranquillity sekä Ensiferum.

Lutakon tulevat julkaistut keikat:

Pe 13.5. Jazz JKL Live: PEPE WILLBERG & JUKKA ESKOLA STATEMENT - Niin vähän on aikaa, En soisi sen päättyvän 35€/33€ (40€) K18

La 14.5. LOST SOCIETY, SURVIVORS ZERO Loppuunmyyty!

Pe 20.5. BLOODRED HOURGLASS, DETSET 16€/14€ (18€) K18

Ma 23.5. DARK TRANQUILLITY (SE), ENSIFERUM, MARIANAS REST, GWENDYDD (BG) 35€/33€ (40€) K18

Pe 27.5. Kickstart Junior: BAD SAUNA, PROFEETTA, TEINI-PÄÄ 10€/5€ (12€) K18

La 28.5. SWALLOW THE SUN, SARA 28€/27€ (33€) K18

La 3.9. TuskaLive: BOKASSA (NO), PLANET OF ZEUS (GR) 25€/23€ (28€) K18

Pe 9.9. MOON SHOT 18€/16€ (20€) K18

La 10.9. KARRI KOIRA: K.O.I.R.A. 10v.-juhlakeikka 18€/16€ (20€) K18

Pe-La 16.-17.9. Off Road Festival: ORANSSI PAZUZU, XYSMA, SPIRITUAL FRONT (IT), MURHEENLAAKSO plays Mana Mana, SEREMONIA + more TBA 2pv: 40€/30€ (45€) K18

Ti 4.10. DEAD BY APRIL (SE), EMBER FALLS 24€/22€ (27€)

Ke 5.10. U.D.O. (DE) 27€/25€ (30€) K18

Pe 14.10. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP 25€/23€ (28€) K18

Ke 19.10. SCAR SYMMETRY (SE), TORCHIA, VOIDFALLEN 24€/22€ (27€) 

La 22.10. DANCE WITH THE DEAD (US), DANIEL DELUXE 26€/25€ (30€) K18 

To 27.10. KOLMAS NAINEN 29€/28€ (33€) K18

La 29.10. HUORA, LÄHIÖBOTOX 20€/18€ (22€) K18

Ma 7.11. PARADISE LOST 32€/30€ (35€) K18

Pe 18.11. LITKU KLEMETTI 16€/14€ (18€) K18

La 26.11. MARISKA 22€/20€ (25€) K18

Pe 20.1. PAIN (SE) 25€/23€ (28€) K18

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko