MUSTAN KYNNYKSEN KEIKKAKEVÄT ULOTTUU SMG:STÄ TERVEISIIN KÄSIIN

Pekka Laine & The Enchanted lauantaina ensi kertaa Jyväskylässä

Lutakonkin keikat järjestävä Jelmu ry jatkaa Live Is Life -klubi-iltoja Musta Kynnys -ravintolassa Jyväskylän vanhan rautatieaseman tiloissa. Pari sataa henkeä vetävän klubin intiimille lavalle nousee kevään aikana muun muassa Scandinavian Music Group harvinaisella trio-kokoonpanolla, hardcore-legenda Terveet Kädet, paluun tehnyt rockjyrä Sweatmaster, jamaikalaisvaikutteinen ska/rocksteady-ryhmä The Valkyrians, crossover thrashia soittava Foreseen, tuoretta alternative rock -sukupolvea edustava Stoned Statues ja valloittavan punkpopin maailmoissa viihtyvä Teini-Pää.

 

Mustan Kynnyksen keikkakevään avauksena lauantaina 4.2. nähdään Pekka Laine & The Enchanted. Ylen asiantuntevana musiikkitoimittajana ja Hypnomenin primus motorina tunnettu kitaristi Pekka Laine julkaisi suitsutetun soolodebyyttinsä The Enchanted Guitar of Pekka Laine Agents-maestro Esa Pulliaisen kannustamana ja nyt levyn materiaalia kuullaan ensi kertaa Jyväskylässä kuusimiehisen unelmabändi Pekka Laine & The Enchantedin esittämänä. Tätä tunnelmallista instrumentaalimatkaa ei kannata jättää väliin. Liput tälle kuin muillekin Musta Kynnyksen keikoille ovat myynnissä osoitteissa www.jelmu.net sekä www.lippu.fi.

 

Live is Life @ Musta Kynnys (Hannikaisenkatu 16):

La 4.2. PEKKA LAINE & THE ENCHANTED 14€/12€ (16€) K18

La 18.2. FORESEEN, SICK URGE, VOMIT HAMMER 10€/8€ (12€) K18

La 25.2. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP (trio) 22€/20€ (25€) K18

La 4.3. TERVEET KÄDET, AIVOLÄVISTYS 12€/10€ (14€)

La 11.3. TEINI-PÄÄ, RADIO SUPERNOVA 12€/10€ (14€) K18

La 1.4. THE VALKYRIANS, THE BOASTERS 10€/8€ (12€) K18

La 8.4. STONED STATUES 12€/10€ (14€) K18

La 22.4. SWEATMASTER 13€/10€ (15€) K18

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

 

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

 

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

 

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

 

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko