Ns. Luumäet , Kivesveto Go Go , Flippipuisto

la 19.10.
20-02
K-18

Esiintyjät:

Ns. Luumäet = Ne Luumäet -yhtye alkuperäistä kitaristia lukuunottamatta klassisimmassa kokoonpanossaan.

Ne Luumäet nousivat suuren yleisön tietoisuuteen 1980-luvun puolivälissä The Ramones -tribuuttibändinä, joka oli monen mielestä parempi kuin itse pääbändi. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto Ne Luumäet (1986) piti sisällään 14 loistavaa ja tiukkaa ramoneskäännöstä, jotka nostivat albumin kertaheitolla suomipunkin klassikkolevyjen joukkoon.

Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan Ne Luumäet hylkäsi hiljalleen Ramones-käännökset ja alkoi keskittyä oman materiaalin työstämiseen. Tämän seurauksena syntyivät albumit Verta ja luita (1989), Laki ja järjestys (1990) ja Pahat ja rumat (1991), jotka nostivat Ne Luumäet Suomen sen hetken ykkösbändien joukkoon. Ollessaan suosionsa huipulla vuonna 1993 Ne Luumäet päättivät yllättäen laittaa pillit pussiin ja julkaista vielä yhden jäähyväisalbumin Kiitos ja anteeks. Tämän jälkeen yhtye on tehnyt satunnaisia paluukeikkoja ja Autopartio 525 EP:n, jonka julkaisusta tulee tänä keväänä kuluneeksi 20 vuotta.  

Vaikka Ne Luumäkien hajoamisesta on kulunut jo yli 25-vuotta niin sen simppelin nerokkaat kappaleet, kuten Onnellinen perhe, Kesäloma on kesällä, Tuomari, Sheena se taas on, Kadunlakaisija, Leena on liimanhaistaja ja Sam pani kai jotain juomaani soivat edelleen ja ovat edelleenkin tarttuvia ilman, että ajan hammas on pääsyt puraisemaan niitä. Lisäksi Ne Luumäet on ollut suuri esikuva usealle bändille; yhtye synnytti aikanaan kokonaisen ramopunk-buumin, jonka myötä viikset, rannekellot ja lompakot takataskussa julistettiin pannaan ja alettiin soittaa suoraan ja nopeasti ilman turhia välispiikkejä. Nahkatakit, converset ja farkut olivat yhteinen uniformu ja heijastimet olivat pop ympäri vuoden. Samat yksinkertaiset säännöt pätevät edelleen kun Ns. Luumäet nousee lavalle näyttämään nuoremmille miten homma kuuluu hoitaa.