PEHMOAINO, ROTTEN SOUND, LAURI HAAV, AKUSTINEN ASA, WORMROT, MUUAN MIES JA MUITA LUTAKOSSA TÄLLÄ VIIKOLLA

Lauantaina 18.2. Lutakkoon rantautuvan Provinssi Jr -kiertueen tähtinä loistavat vuoden tulokas ja vuoden alternative -Emmat juuri pokannut pehmoaino, Lutakon viime syksynä loppuunmyynyt Lauri Haav sekä Isaac Sene ja Knife Girl. Ennakkolippuja on myyty hyvin, mutta vielä niitä on saatavilla osoitteista jelmu.net ja lippu.fi. Ovet avataan poikkeuksellisesti jo klo 19 ja ohjelma on ohi viimeistään klo 23:30 mennessä. Tapahtuma on ikärajaton (rajattu anniskelualue täysi-ikäisille).

Perjantaina saamme vieraaksi vanhat tutut ja aina takuuvarmasti hyvät Asan ja Muuan Miehen. Asa tällä kertaa liikkeellä akustisella trio -kokoonpanolla, jolla hän ei ole Lutakossa aiemmin esiintynytkään, Muuan Mies koko bändillä. Keikkaviikko avataan jo keskiviikkona raskaammissa merkeissä kun Rotten Soundin isännöimässä illassa rymistelee Rotiskojen lisäksi singaporelainen Wormrot ja jyväskyläläinen Rats Will Feast. Lisää metallia ja hardcorea on luvassa Mustan Kynnyksen Live is Life -klubilla lauantaina, tuolloin Kynyn puurakenteita vavisuttavat Foreseen, Sick Urge ja Vomit Hammer. 

Ensi viikon Ismo Alanko on loppuunmyyty, mutta Aivovuodon, Scandinavian Music Groupin ja Decapitatedin keikoille lippuja saa vielä. Maaliskuun ensimmäisen viikon tilanne on se että Olavi Uusivirran perjantainkin keikan liput loppuvat ihan tässä pian (lauantain liput loppuivat jo viime vuonna) ja Terveet Kädet myy myös lujaa. Kannattaa aina ostaa liput ajoissa ennakkoon.

Lutakon tulevat julkaistut keikat:

Ke 15.2. ROTTEN SOUND, WORMROT (SG), RATS WILL FEAST 14€/12€ (16€) K18

Pe 17.2. ASA (iholla), MUUAN MIES 12€/10€ (14€) K18

La 18.2. Provinssi Jr: PEHMOAINO, LAURI HAAV, ISAAC SENE, KNIFE GIRL 27€/25€ (30€)

Pe 24.2. ISMO ALANKO [Loppuunmyyty!] K18

La 25.2. AIVOVUOTO 10v 14€/12€ (16€) K18

Su 26.2. DECAPITATED (PL), UNKNOWN SUBJECT 28€/27€ (35€) K18

Pe 3.3. OLAVI UUSIVIRTA, JERE VALKONEN 30€/29€ (35€)

La.4.3. OLAVI UUSIVIRTA, JERE VALKONEN [Loppuunmyyty!] K18

Su 5.3. Lutakon levymessut klo 12-16, liput 3€ vain ovelta

Pe 10.3. ERJA LYYTINEN 30€/29€ (35€) K18

La 11.3. VIIVI 20€/18€ (22€)

Pe 17.3. EGE ZULU, JAMBO 12€/10€ (14€)

La 18.3. TEKSTI-TV 666, KISSA 16€/14€ (18€) K18

Pe 24.3. MAUSTETYTÖT 22€/20€ (25€) K18

La 25.3. TURMION KÄTILÖT, ONE MORNING LEFT [Loppuunmyyty!] K18

To 30.3. WORMWOOD (SE), MUSTAN KUUN LAPSET, KUOLEMAN GALLERIA 20€/18€ (22€) K18

Pe 31.3. URSUS FACTORY 19€/17€ (22€) K18

La 1.4. THE 69 EYES, DIRT 24€/22€ (27€) K18

Ke 5.4. SOILWORK (SE), KATAKLYSM (CA), WILDERUN (US) 32€/30€ K18

To 6.4. ARPPA 18€/16€ (20€) K18

Pe 7.4. MALLA, SAFIRA 14€/12€ (16€) K18

La 8.4. MOUHOUS 19€/17€ (22€)

Pe 14.4. ANSSI KELA, OLIVER 27€/25€ (30€) K18

La 15.4. KALMAH, MORS SUBITA, SUOTANA 20€/18€ (23€) K18

Pe 21.4. VIIKATE, KOSMIKUD (EE) 25€/23€ (30€) K18

La 22.4. VESTERINEN YHTYEINEEN (alkuilta) [Loppuunmyyty!] K18

La 22.4. VESTERINEN YHTYEINEEN (loppuilta) [Loppuunmyyty!] K18

Su 23.4. SUFFOCATION (US), CHURCH OF THE DEAD, ASHEN TOMB 32€/30€ (40€) K18

Pe 28.4. GASELLIT 29€/27€ (33€) K18

To 4.5. STAM1NA 30€/29€ (35€)

Pe 5.5. SARA – Veden äärelle 15v 16€/14€ (20€) K18

Pe 12.5. KUUMAA 18€/17€ (22€)

Ke 17.5. JONNA TERVOMAA 22€/20€ (25€) K18

Pe 19.5. MOONSORROW 25€/23€ (28€) K18

Live is Life @ Musta Kynnys (Hannikaisenkatu 16):

La 18.2. FORESEEN, SICK URGE, VOMIT HAMMER 10€/8€ (12€) K18

La 25.2. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP (trio) 22€/20€ (25€) K18

La 4.3. TERVEET KÄDET, AIVOLÄVISTYS 12€/10€ (14€) K18

La 11.3. TEINI-PÄÄ, RADIO SUPERNOVA 12€/10€ (14€) K18

La 1.4. THE VALKYRIANS, THE BOASTERS 10€/8€ (12€) K18

La 8.4. STONED STATUES 12€/10€ (14€) K18

La 22.4. SWEATMASTER 13€/10€ (15€) K18 

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko