Pekko Käppi & K:H:H:L 22

pe 15.10.
20-02
K-18

Ennakkoliput Lippupisteestä. Lippuja myynnissä myös Lutakon ovella tapahtumapäivänä ovien avaamisajankohdasta alkaen.

Esiintyjät:

Pekko Käppi & K:H:H:L

Soittoaika: 22

Pekko Käppi & K:H:H:L on tamperelainen, Suomen folkrocktaivaan nykyhetken kuumin ja kovaäänisin nelikkö. Yhtye perustettiin laulaja-lauluntekijä Pekko Käpin Rammat Jumalat levyn ilmestyttyä vuonna 2013. Sittemmin yhtye on tehnyt neljä levyä, saaneet moisista kiitosta sekä kiertäneet planeettaamme ristiin rastiin. Arvostettu englantilainen musiikkijulkaisu kuvaili yhtyettä lauseella: ”T. Rex of Finland”.

Yhtye on toiminut pitkään tamperelaisen sanoittajan, ”esoteeriseksi Gösta Sundqvistiksi” luonnehditun Toni Tapanisen kanssa, jonka kauniit pohjoista gotiikkaa sekä olevaisuuden mosaaikkipeilimaailman mantramaisia sirpaleita pärskyvät tarinat sulautuvat mitä mainiommilla tavoilla yhtyeen orgaaniseen voimaan, jota ei voi pysäyttää ja joka saa sielusi pikkulinnun tanssimaan.

Tarkennus koskien yhtyeen nimeä. Lyhenteen ”K:H:H:L” keskimmäiset kirjaimet ”H” ja ”H” tulevat sanaparista ”hillittömät hevoiset”. Moiset oliot löytyivät Mikael Agricolan sanakirjan selitysosan liitteenä olleesta runosta, jossa villiintyneet tai suuniltaan menneet hevoset väsyttävät itsensä aina uudelleen.

Näiden sittemmin ”kuolleiden” vikuroivien olioiden ”luut” (eli K:H:H:L -lyhenteen ”K” ja ”L”) ovat eräänlainen runollinen pulloposti ihmiskunnan monille menneille kerrostumille ja sieluille, joka muistuttaa historiamme monitahoisesta usein myös uskomattoman julmasta, brutaalista ja paradoksaalisesta menneisyydestä, joka on aina syntyvä uudestaan. Miten luut voivat kuolla? Kaksoispisteet näyttävät paremmilta kuin pisteet ja ne luovat myös eräänlaista hypnoottista itseään jahtaavaa dynamiikkaa ulkoasuun.

Mahdolliset mielleyhtymät Neil Youngin Crazy Horse-yhtyeeseen tai ”Hulluun Hevoseen” (Tȟašúŋke Witkó, 1840-1877) ovat sattumia.

Myös muut tulkinnat neljälle kirjoitusmerkille ovat mahdollisia.

Tosin, tulkintojen loputtaman moniselitteisyyden ja ratkaisemattomuuden myötä on helpompi pitäytyä kirjaimien ja välimerkkien piirtämässä kauniissa hahmossa K:H:H:L.

Yhtye:
Pekko Käppi laulu, jouhikot
Tommi Laine kitara, laulu
Nuutti Vapaavuori basso, laulu
Jani Auvinen rummut, laulu

Pekko Käppi K:H:H:L-yhtyeineen on saanut järjestyksessään neljännen täyspitkän levyn valmiiksi.
Syyskuussa ilmestyvä kuudentoista biisin mittainen massiivi on nimeltään Aamunkoi ja se löytyy levykauppojen hyllyiltä sekä suoratoistopalveluiden aalloilta 10.9.2021. Kokonaisuuden on tuottanut, äänittänyt sekä miksannut monessa musiikillisessa liemessä marinoitu Jussi Jaakonaho, sanoituksista vastaa edellisten levyjen tapaan Toni Tapaninen ja sävellystyö on Käpin sekä Tommi Laineen käsialaa. Levyn julkaisee Svart Records.