”SAHARAN HENDRIXIN” MUSIIKISSA AAVIKKOBLUES KOHTAA ZZ TOPIN VARHAISBOOGIEN – TÄMÄ ON NÄHTÄVÄ!

Mdou Moctar torstaina Lutakossa, lauantain rap-illassaAivovuoto, Stepa ja Haamu. Mustassa Kynnyksessä Mariska.

Nigeriläinen Mdou Moctar esiintyy Lutakossa huomenna torstaina. Soundi kirjoittaa muun muassa näin: ”Kitaristi Mdou Moctar julkaisi keväällä ensimmäisen bändilevynsä, Ilana (The Creator), jonka tiimoilta The Guardian nimesi hänet ”Saharan Hendrixiksi”. Moctarin musiikissa Tuareg-rock ja aavikkoblues kohtaavat mainitun kitaristin revittelysoolot ja esimerkiksi ZZ Topin varhaisvaiheiden boogien.” 

Lutakossa ovet aukeavat klo 19, Faarao Pirttikangas esiintyy klo 20 ja Mdou Moctar klo 21. Ennakkoliput myy Lippupiste ja Lutakon oveltakin lippuja vielä saa (13€-17€). Tätä harvinaista tilaisuutta ei kannata missata!

Lauantaina Lutakon kovatasoisessa rap-illassa mukana ovat Aivovuoto, Stepa ja Haamu. Mustan Kynnyksen Live Is Life -klubilla taas kuullaan Mariskaa, joka myöskin aloitti uransa rapin parissa, mutta on sittemmin vienyt ilmaisua vahvasti pop-musiikin suuntaan, jopa iskelmän kautta. Hänet tunnetaan myös erinomaisena sanoittajana, hän on sanoittanut muun muassa Jenni Vartiaisen ja Anna Puun hittejä.

Lisätiedot keikoista Jelmun verkkosivulta www.jelmu.net ja keikkojen Facebook-eventeistä: www.facebook.com/lutakkoclub/events.

Lutakon/Jelmun julkaistut tulevat keikat:

To 28.11. MDOU MOCTAR (NE), FAARAO PIRTTIKANGAS 15€/13€ (17€) K18

La 30.11. AIVOVUOTO, STEPA, HAAMU 8€/6€ (10€)

Ke 4.12. THE ARISTOCRATS (US/UK) 36€/33€ (43€) K18

Pe 6.12. PARIISIN KEVÄT 24€/22€ (27€)

La 7.12. Rockirppis klo 12-15 Ilmainen! Pöytäpaikat 5€/2€, varaukset: info@jelmu.net

La 7.12. NELJÄ RUUSUA 22€/20€ (25€) K18

To 12.12. K0st€nlos: JONI EKMAN & KOIRA, PÖLYKUU Ilmainen! K18

Pe 13.12. TuskaLive: CHILDREN OF BODOM, BRYMIR, BLOODRED HOURGLASS [Loppuunmyyty!]

La 14.12. TuskaLive: CHILDREN OF BODOM, BRYMIR, BLOODRED HOURGLASS [Loppuunmyyty!]

To 19.12. ASA & DJ POLARSOUL - Paras rundi ikinä 10€/8€ (12€) K18

Pe 20.12. STEVE’N’SEAGULLS 20€/18€ (22€) K18

To 26.12. Best Tour Ever – Part 1: LOST SOCIETY, SHIRAZ LANE, ARION, WHEEL 20€/18€ (22€)

La 28.12. ANTONY PARVIAINEN TRIO plays IRON MAIDEN 14€/12€ (16€) K18

La 11.1. Chopper Rock 2020: PEER GÜNT, THE EMPIRE STRIKES 16€/14€ (18€) K18

Pe 17.1. IDA PAUL & KALLE LINDROTH 20€/18€ (22€)

La 18.1. LEVERAGE 10€/8€ (12€) K18

Pe-La 24.-25.1. Kickstart 2020 2pv: 27€/20€ (30€) K18

To 30.1. WILKO JOHNSON (UK) 35€/33€ (39€)

La 1.2. ANDY MCCOY, FLESH ROXON 22€/20€ (25€) K18

Pe 7.2. SEMMARIT 27€/25€ (30€ K18

To 13.2. APULANTA 28€/27€ (33€) K18

Pe 14.2. INSOMNIUM 22€/20€ 25€ K18

La 15.2. MICHAEL MONROE 25€/23€ (28€) K18

To 27.2. VESALA [Loppuunmyyty!]

Pe 28.2. MOONSORROW, LOITS (EE) 18€/16€ (20€) K18

La 29.2. SWALLOW THE SUN 28€/27€ (33€) K18

Pe 13.3. SANNI 27€/25€ (30€)

La 21.3. CHISU 25€/23€ (28€) K18

Ke 8.4. LORDI 22€/20€ (27€) K18

To 9.4. RUUSUT 20€/18€ (22€)

Pe 10.4. GHOST BRIGADE [Loppuunmyyty!] K18

Live Is Life @ Musta Kynnys (Hannikaisenkatu 16)

La 30.11. MARISKA 15€/13€ (17€) K18

La 7.12. PÄÄ KII, NUORET SANKARIT 13€/10€ (15€) K18

La 14.12. RÄJÄYTTÄJÄT 10€/8€ (12€) K18 

La 21.12. KAARLE VIIKATE & MARKO HAAVISTO 15€/13€ (17€) K18

La 11.1. DISCHARGE (UK) 15€/13€ (17€) K18

La 8.2. BOB WAYNE (US) 13€/10€ (15€) K18

La 15.2. LASTEN HAUTAUSMAA, THE GALLOWS DANCE 12€/10€ (14€) K18

La 22.2. MUUAN MIES 8€/6€ (10€) K18

La 7.3. HÄLLAS (SE), SEREMONIA 12€/10€ (14€) K18

La 11.4. GHOST BRIGADE [Loppuunmyyty!] K18

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko