SOILWORK JA KATAKLYSM HUOMENNA LUTAKOSSA, VIIKONLOPPUNA MALLA JA MOUHOUS

Arpan keikka on loppuunmyyty, Mustan Kynnyksen Stoned Statuesiin mahtuu vielä

Ruotsalainen metallikonkari Soilwork on ollut pidetty vieras Jyväskylässä ja hyvin ovat liput liikkuneet myös huomiselle, yhtyeen viidennelle Lutakon keikalle. Kanadalainen Kataklysm ja kouvolalainen Nuclear Blastille levyttävä Horizon Ignited saapuvat Soilworkin kyydissä ensimmäisille Lutakon keikoilleen. Lippupisteestä liput jos et halua keskiviikon metallijuhlaa missata, ovet jo klo 18, tarkempi aikataulu osoitteessa www.jelmu.net.

Elektroninen musiikki on Lutakossa suht harvinaista, mutta perjantaina hemmotellaan kaikkia viileän housen ja discon ystäviä, kun Malla saapuu Fresko-kakkosalbuminsa kiertueella tanssittamaan jyväskyläläisyleisöä. Illan avaa raikas räppäri Safira, jonka musiikissa elektroniset elementit ovat niinikään vahvasti läsnä.

Mouhous räjäytti Lutakon vuosi sitten ja uusi räjäytys tapahtuu tulevana lauantaina. Luvassa villi ilta genrerajat ylittävän musiikin parissa, ilmeisimpinä vaikutteina kuuluvat rap ja punk. Samaan aikaan Mustan Kynnyksen Live is Life -klubilla pudottelee alternative metalliaan ja yleisä nauttii sielläkin. Kumman sinä valitset? Lutakon Mouhous -keikalle pääsevät myös alle 18-vuotiaat eli jos ikä ei riitä Kynnykseen niin valinta ainakin on helppo.

Viiden keikan viikon täydentää/kruunaa torstaina 6.4. Lutakossa esiintyvä Arppa. Viime vuonna kahdesti loppuunmyydylle yleisölle Lutakossa esiintynyt Arppa teki sen taas eli lippuja tälle keikalle ei enää ole saatavilla. Ovet klo 20, Arppa klo 22, ajoissa paikalle!

Lutakon tulevat julkaistut keikat:

Ke 5.4. SOILWORK (SE), KATAKLYSM (CA), HORIZON IGNITED 32€/30€ K18

To 6.4. ARPPA [Loppuunmyyty!]

Pe 7.4. MALLA, SAFIRA 14€/12€ (16€) K18

La 8.4. MOUHOUS 19€/17€ (22€)

Pe 14.4. ANSSI KELA, OLIVER 27€/25€ (30€) K18

La 15.4. KALMAH, MORS SUBITA, SUOTANA 20€/18€ (23€) K18

Pe 21.4. VIIKATE, KOSMIKUD (EE) 25€/23€ (30€) K18

La 22.4. VESTERINEN YHTYEINEEN (alkuilta) [Loppuunmyyty!] K18

La 22.4. VESTERINEN YHTYEINEEN (loppuilta) [Loppuunmyyty!] K18

Su 23.4. SUFFOCATION (US), CHURCH OF THE DEAD, ASHEN TOMB 32€/30€ (40€) K18

Pe 28.4. GASELLIT, HASSAN MAIKAL 29€/27€ (33€) K18

La 29.4. Rockabilly Rebels Tour: MATCHBOX (UK), BRANDY ROCKERS, HI-SPEED ROCKETS 25€/23€ (30€) K18

To 4.5. STAM1NA 30€/29€ (35€)

Pe 5.5. SARA – Veden äärelle 15v, FRAIL 16€/14€ (20€) K18

La 6.5. REINO NORDIN 24€/22€ (27€) K18

Pe 12.5. KUUMAA, VILLE VEIKKA [Loppuunmyyty!]

La 13.5. CIRCUS OF ROCK 24€/22€ (27€) K18

Ke 17.5. JONNA TERVOMAA 22€/20€ (25€) K18

Pe 19.5. MOONSORROW [Loppuunmyyty!] K18

To 28.9. POISONBLACK feat. JP Leppäluoto – Escapexstacy 20th Anniversary [Loppuunmyyty!] K18

To 5.10. DEMOLITION 23 27€/25€ (30€) K18

To 26.10. THE ARISTOCRATS (US/UK) 43€/40€ (46€) K18

Live is Life @ Musta Kynnys (Hannikaisenkatu 16):

La 8.4. STONED STATUES 12€/10€ (14€) K18

La 22.4. SWEATMASTER 13€/10€ (15€) K18

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko