TÄNÄÄN JÄSENET ILMAISEKSI, MUUT KYMPILLÄ!

Viikonloppuna tulee olemaan täyttä, myös muita kevään kevään keikkoja myymässä loppuun

Tänään keskiviikkona vietetään keikkailtaa pitkästä aikaa Lutakon baarin puolen pienellä lavalla peräti neljän bändin voimin klo 19 alkaen: Galvanizer, Eradication Of The Unworthy Infants, Goatburner ja Tunkio. Jelmun jäsenille lysti on täysin ilmaista ja muiltakin veloitamme ovella vain kymmenen euron pääsymaksun. Kannattaa lähteä katsastamaan illan kattaus mikäli raskaampi musiikki ja Lutakon baarin intiimi tunnelma viehättää. Viimeinen bändi aloittaa klo 21:30 ja setit noin puolituntisia eli seuraavan aamun työvelvoitteetkaan eivät kelpaa syyksi kotiin jäämiselle.

Perjantaina totetuu vihdoin viimein ruotsalaisen industrial metallia soittavan Painin keikka, kolmannella yrityksellä. Tämän myötä pandemia alkaa olla muisto vain sillä tämä on Lutakon viimeinen koronarajoitusten takia siirtynyt keikka, joka on vielä soittamatta. Merkkipäivä siis, lippuja jäljellä enää muutama jos muutamaakaan enää.

Myös perjantainen Lost Societyn keikka myy hyvällä sykkeellä, uskomatonta kun bändin edellisestä loppuunmyydystä Lutakon keikasta on vasta vähän yli kaksi kuukautta. Vaan onhan tämän bändin live-energia omaa luokkaansa, moni olisi valmis Lost Societyn mosh pittiin Lutakossa vaikka joka päivä. Mutta siis lippuja saa vielä, kannattaa tarttua tilaisuuteen kun vielä voi! lllan avaa Luna Kills.

Kevään keikkojen lippukauppa käy muutenkin kuumana: Turmion Kätilöiden keikka möi jo loppuun ja kohta ovat täynnä myös Olavi Uusivirran ja Vesterisen Yhtyeineen toiset keikat (toiset menivät loppuun jo ennen joulua). Myös Kickstart-festivaalin lauantai (mm. Saimaa, Business City, DJ Kridlokk, Kivesveto Go Go) ja Ismo Alanko ovat pian loppuunmyytyjä.

Lutakon tulevat julkaistut keikat:

Ke 18.1. GALVANIZER, ERADICATION OF THE UNWORTHY INFANTS, GOATBURNER, TUNKIO 8€/0€ (10€) K18

Pe 20.1. PAIN (SE), DETSET 25€/23€ (28€) K18

La 21.1. LOST SOCIETY, LUNA KILLS 25€/24€ (30€)

Pe-La 27.-28.1. Kickstart 2023: SAIMAA, RÄJÄYTTÄJÄT, AAVIKKO, BUSINESS CITY, DJ KRIDLOKK, LAINEEN KASPERI & LIIAN ISO TRIO, KIVESVETO GO-GO, FLIPPIPUISTO, SUOSIKKI, KRISTIINA, MAA ILMASTA, SURPLUS, KAIKKI TURHAT HAAVEET, VANNI & ISO PIENI BÄNDI 2pv: 39€/29€ (42€), 1pv: 22€ (25€) K18

Pe 3.2. MELROSE 18€/15€ (20€) K18

La 4.2. EEVIL STÖÖ, STEPA 18€/15€ (20€) K18

Su 5.2. HEVISAURUS 25€/20€ (30€)

Pe 10.2. DEATH HAWKS, POLYMOON 14€/12€ (16€) K18

La 11.2. 22-PISTEPIRKKO, GRANDE MAHOGANY 27€/25€ (30€) K18

Ke 15.2. ROTTEN SOUND, WORMROT (SG) 14€/12€ (16€) K18

Pe 17.2. ASA (iholla), MUUAN MIES 12€/10€ (14€) K18

La 18.2. Provinssi Jr: PEHMOAINO, LAURI HAAV, ISAAC SENE, KNIFE GIRL 27€/25€ (30€)

Pe 24.2. ISMO ALANKO 37€/35€ (42€) K18

La 25.2. AIVOVUOTO 10v 14€/12€ (16€) K18

Pe 3.3. OLAVI UUSIVIRTA 30€/29€ (35€)

La.4.3. OLAVI UUSIVIRTA [Loppuunmyyty!] K18

Pe 10.3. ERJA LYYTINEN 30€/29€ (35€) K18

La 11.3. VIIVI 20€/18€ (22€)

Pe 17.3. EGE ZULU, JAMBO 12€/10€ (14€)

La 18.3. TEKSTI-TV 666, KISSA 16€/14€ (18€) K18

Pe 24.3. MAUSTETYTÖT 22€/20€ (25€) K18

La 25.3. TURMION KÄTILÖT, ONE MORNING LEFT [Loppuunmyyty!] K18

To 30.3. WORMWOOD (SE), MUSTAN KUUN LAPSET, KUOLEMAN GALLERIA 20€/18€ (22€) K18

Pe 31.3. URSUS FACTORY 19€/17€ (22€) K18

La 1.4. THE 69 EYES, DIRT 24€/22€ (27€) K18

Ke 5.4. SOILWORK (SE), KATAKLYSM (CA), WILDERUN (US) 32€/30€ K18

To 6.4. ARPPA 18€/16€ (20€) K18

Pe 7.4. MALLA, SAFIRA 14€/12€ (16€) K18

La 8.4. MOUHOUS 19€/17€ (22€)

Pe 14.4. ANSSI KELA, OLIVER 27€/25€ (30€) K18

Pe 21.4. VIIKATE, KOSMIKUD (EE) 25€/23€ (30€) K18

La 22.4. VESTERINEN YHTYEINEEN (alkuilta) 39€/37€ K18

La 22.4. VESTERINEN YHTYEINEEN (loppuilta) [Loppuunmyyty!] K18

Pe 28.4. GASELLIT 29€/27€ (33€) K18

Ke 17.5. JONNA TERVOMAA 22€/20€ (25€) K18

Live is Life @ Musta Kynnys (Hannikaisenkatu 16):

La 4.2. PEKKA LAINE & THE ENCHANTED 14€/12€ (16€) K18

La 18.2. FORESEEN, SICK URGE, VOMIT HAMMER 10€/8€ (12€) K18

La 25.2. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP (trio) 22€/20€ (25€) K18

La 11.3. TEINI-PÄÄ, RADIO SUPERNOVA 12€/10€ (14€) K18

La 1.4. THE VALKYRIANS, THE BOASTERS 10€/8€ (12€) K18

La 8.4. STONED STATUES 12€/10€ (14€) K18

La 22.4. SWEATMASTER 13€/10€ (15€) K18

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.

Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

Tanssisali Lutakko

Lutakonaukio 3

40100 Jyväskylä

014 617 866

info@jelmu.net

#lutakko