The Aristocrats (US/UK)

ke 4.12.
19-02
K-18

Esiintyjät:

THE ARISTOCRATS JOULUKUUSSA HELSINKIIN, TAMPEREELLE JA JYVÄSKYLÄÄN!

Progen superyhtye The Aristocrats julkaisee kesällä kauan odotetun uuden ”You Know What...?” –nimeä kantavan neljännen studioalbumin ja nähdään sen tiimoilta Helsingissä Virgin Oilissa maanantaina 2. joulukuuta, Tampereella Olympiassa tiistaina 3. joulukuuta ja Jyväskylässä Lutakossa keskiviikkona 4. joulukuuta.  

Bändin tarina sai alkunsa NAMM shown yhteydessä talvella 2011, kun rumpali Marco Minnemann ja basisti Bryan Beller tarvitsivat kitaristia ja sattumusten kautta tapasivat Guthrie Govanin. Se yksi keikka riitti vakuuttamaan kaikki osapuolet siitä, että tästä on syntymässä todella hienoa. Bändi julkaisikin debyyttialbuminsa vielä saman vuoden aikana ja on sen jälkeen tehnyt rakettimaisen nousun progen tämän päivän kiinnostavimpien nimien joukkoon. 

The Aristocrats hallitsee erilaiset tyylikirjot suvereenisti ja biisit tarjoilevatkin tulisen sekoituksen niin progea, metallia, jazzia kuin bluesiakin. Bändin vahvoihin tavaramerkkeihin lukeutuvat myös huumorin täyttämät timanttisen kovat livekeikat, joissa tehdään välistä pikapyrähdyksiä jopa lähestulkoon stand upin maailmaan. 

Näitä bileitä ei siis kannata missata!  

www.youtube.com/watch?v=9rnNpFkCy9I


The Aristocrats:
Guthrie Govan (Official) - kitara
Bryan Beller - basso
Marco Minnemann - rummut