Bee

lauantai, 8.11.2025 - Lutakko

Ikäraja: S

Soittoajat:

Bee 22:00

Ovet auki: 20:00

Osta lippu

Bee julkaisee uuden albumin ja suuntaa levyjulkkarikiertueelle syksyllä!

Tummaa poppia ja soulia musiikissaan yhdistelevä upeaääninen Bee julkaisee odotetun kakkosalbuminsa syyskuussa 2025 ja suuntaa sen myötä levyjulkkarikiertueelle ympäri Suomen. Kiertueen liput tulevat myyntiin tiistaina 3.6. klo 9.00.

Suomen kiinnostavimpien artistien joukkoon sekä radioiden ja Spotifyn kärkisijoille parin viime vuoden aikana nousseen artistin tulevalta albumilta on lohkaistu toistaiseksi singlet Maljapuhe, Pysyvää, Ilmaa, Ei me kuolla kuitenkaan sekä tuoreimpana Vihaajat vihaa. Albumilta julkaistut singlet ovat striimanneet jo reippaasti yli kultalevyyn oikeuttavat 10 miljoonaa striimiä. Albumin tuottajana toimivat Danitello sekä myös Been livebändissä soittavat Severi Seppänen ja Walter Willamo.

Been debyyttialbumi Hupsis julkaistiin syyskuussa 2023 ja se nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle. Hupsis-albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat huimat 54 miljoonaa kertaa ja sen yhdestätoista kappaleesta neljä on ylittänyt platinaan ja yksi kultaan oikeuttavan striimimäärän. Lisäksi levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi Suomen radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi joulukuussa 2023. Levyn menestys noteerattiin myös Emma Gaalassa, jossa Bee kahmi yhteensä kolme ehdokkuutta (Vuoden tulokas, vuoden pop ja yleisöäänestys.)

Tilaa Lutakon uutiskirje

Tilaa uutiskirje ja pysy ajantasalla tulevista keikoista ja muista tapahtumista, tarjouksista ja muista uutisista! Postia tulee keikkakauden aikana yleensä kerran viikossa.

Tilaa uutiskirje!

Siirry takaisin sivun alkuun