Live is Life: Rytmihäiriö – Saatana on Herra 20v (kännissä)
lauantai, 6.9.2025 - Musta kynnys
Ikäraja: K18
Soittoajat:
Rytmihäiriö 22:00
Ovet auki: 21:00
SURMACOREN SANANSAATTAJA RYTMIHÄIRIÖ JUHLAKEIKOILLE LOPPUKESÄSTÄ
Kotimaisen äärimusiikin kärkinimiin lukeutuva Rytmihäiriö juhlistaa 20 vuotta sitten julkaistua Saatana on Herra -klassikkoalbumiaan minikiertueella. Surmacoren itsevaltiaat käynnistävät julkaisun nimeä kantavan kiertueensa Tampereen Olympiasta perjantaina 15. elokuuta, josta matka jatkuu Helsingin Tavastialle heti seuraavana iltana. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna yhtye esiintyy Jyväskylän Musta Kynnys -klubilla kahtena peräkkäisenä iltana perjantaina 5. ja lauantaina 6. syyskuuta Saatana on Herra 20v. (selvinpäin) ja Saatana on Herra 20v. (kännissä) – erikoiskeikoilla. Keikkojen liput ovat myynnissä esiintymispaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa.
Keikoilla kuullaan myös laajasti muuta tuotantoa uutta musiikkia työstävän Rytmihäiriön pitkän uran varrelta: ”Surmacore-levyn keikat ovat paketissa ja aletaan keskittymään seuraavan levyn valmisteluun. Havahduttiin, että Saatana on Herran julkaisusta on kulunut 20v ja päätettiin juhlistaa kyseistä klassikkoa muutamalla keikalla ennen siirtymistä uusien biisien pariin.”
Tampereen ja Helsingin keikkojen lämmittelybändit julkistetaan myöhemmin.
RYTMIHÄIRIÖ – SAATANA ON HERRA 20V
Pe 15.8. Olympia, Tampere
La 16.8. Tavastia, Helsinki
Pe 5.9. Musta Kynnys, Jyväskylä (Saatana on Herra 20v. selvinpäin)
La 6.9. Musta Kynnys, Jyväskylä (Saatana on Herra 20v. kännissä)
Tilaa Lutakon uutiskirje
Tilaa uutiskirje ja pysy ajantasalla tulevista keikoista ja muista tapahtumista, tarjouksista ja muista uutisista! Postia tulee keikkakauden aikana yleensä kerran viikossa.