Lyyti
lauantai, 11.10.2025 - Lutakko
Ikäraja: S
Soittoajat:
Lyyti
Ovet auki: 20:00
Lyyti julkaisee syksyllä neljännen albuminsa Pidän sulle paikkaa ja lähtee lokakuussa kattavalle levyjulkaisukiertueelle, joka saapuu 11.10.2025 Jyväskylän Lutakkoon!
Lyytin musiikissa puhuttelevat tekstit yhdistyvät loisteliaaseen soittoon ja tuotantoon. Palkitut kappaleet kuten Mihin voi soittaa? ja Ennätyshelteet ovat nousseet kuvaamaan nuoren sukupolven kokemusta epävarmaan maailmantilanteeseen kasvamisesta. Silti toivon löytäminen vaikka pohjamutaan uponneista siemenistä on Lyytin musiikin pohjimmainen sanoma.
”Pidän sulle paikkaa” -albumi on kuin soiva satukirja, jonka tarinat tutkivat ystävyyttä ja yhteen kuulumista. Ystävyyttä opetellaan peukalot pystyssä tienposkessa, yöjunan kolinassa, päiväunissa ja ensikännissä, maineen poluilla ja mattolaituriuinneilla. Mennäänkö yhtä matkaa? Pidätkö mulle paikkaa? Pikkurillivalat vannotaan, koitetaan päästä porukkaan, ja tajutaan että meillä on vain toisemme. Siispä rakennetaan paratiisi joutomaan laidalle ja pidetään juhlat, joissa on jokaiselle paikka.
Lyyti on viime vuosina hurmannut yleisöjä ympäri Suomen häikäisevän yhtyeensä kanssa. Lyyti tunnetaan monen ikäisiä koskettavista kappaleistaaan sekä eläväisestä esiintymisestään, joka herättää laulujen tarinat henkiin. Edellinen albumi Nousussa taas keräsi kolme Emma-ehdokkuutta, ja Ennätyshelteet-kappaleelle myönnettiin Juha Vainio -seuran ”Vuoden sanoitus” -palkinto. Keikoilla niin riemukkaat kuin kipeätkin tunteet eletään yhdessä läpi itkun ja naurun, tanssin ja yhteislaulun kautta.
Ennen levynjulkaisua ja syksyn kiertuetta Lyyti nähdään sunnuntaina 17.8. duo-kokoonpanolla Lutakon Lipalla Ismo Alangon lämmittelijänä.
Tilaa Lutakon uutiskirje
Tilaa uutiskirje ja pysy ajantasalla tulevista keikoista ja muista tapahtumista, tarjouksista ja muista uutisista! Postia tulee keikkakauden aikana yleensä kerran viikossa.