Saimaa

perjantai, 29.3.2024 - Lutakko

Ikäraja: K18

Soittoajat:

Ystävät 20:30

Saimaa 21:30

Ovet auki: 20:00

Osta lippu

Uuden musiikin julkaisuun valmistautuva Saimaa lähtee mittavalle Suomen kiertueelle keväällä 2024!

Euforisista livekeikoistaan tunnettu Saimaa suuntaa keväällä tien päälle. Uutta musiikkia pian julkaiseva yhtye tekee maalis-huhtikuussa 14 kaupungin kiertueen, jonka liput tulevat myyntiin maanantaina 8. tammikuuta klo 9:00.
Matti Mikkolan luotsaama Saimaa on erityislaatuinen yhtye, joka jatkuvan sutkutuksen ja hutkutuksen ajamana kurkottaa kohti loputonta soittoeuforiaa. Huippumuusikoista koostuvan kollektiivin seikkailu musiikin parissa on vapautunutta, grandiöösiä ja ihanan rajoittamatonta. Pepe Willbergin ja Pyhimyksen solistoimien platinalevyjen, Ylen Urheilu-Suomi-scoren ja arvostelumenestykseksi nousseen cover-levyn kautta yhtye on synnyttänyt hallitun progen, classic rockin, funkyn viihdemusan sekä klasarin superpyörteen, jonka sävyissä soi Suomi-iskelmän kaiho.

60- ja 70-lukujen soundeista ja estetiikasta häpeilemättömästi ammentava Saimaa onkin ylväimmillään nimenomaan livenä, lukuisten huippumuusikoiden uppoutuessa hekumalliseen yhteissoittoon ja vuorojamitukseen, jota hallitsevat yltäkylläiset telepaattiset voimat. Elävä todiste tästä on vuonna 2020 julkaistu tuplalivealbumi ”Loputon sutkutus Vol 1.”

Yhtyeen pääasialliset säveltäjät Matti Mikkola ja Eppu Kosonen ovat suomalaisen musiikkikentän mestarikokkeja, jotka ovat tehtailleet hittejä niin JVG:lle, Vesa-Matti Loirille, Paula Vesalalle, Kaija Koolle, Juha Tapiolle kuin Lauri Tähkällekin. Saimaan keittiössä operoidaan kuitenkin kaukana pop-musiikin laeista ja raameista. On kuin pääsisi nauttimaan mestarikokkien herkkuluomuksista heidän vapaa-ajallaan. Huikea ammattitaito, kokemus ja tekemisen riemu luovat villin, värikkään ja yllätyksellisen kokemuksen, joka ei hevillä unohdu.

SAIMAA – KEVÄT 2024
22.03. Suisto, Hämeenlinna
23.03. Finlandia-klubi, Lahti
28.03. Sellosali, Espoo
29.03. Tanssisali Lutakko, Jyväskylä
30.03. Krapin Paja, Tuusula
31.03. Pato Klubi, Kouvola
05.04. Kerubi, Joensuu
06.04. Kulttuuritalo Virta, Imatra
12.04. Logomo, Turku
13.04. Hyvinkääsali , Hyvinkää
19.04. 45 Special , Oulu
20.04. Taidetehdas, Porvoo
26.04. Tavara-asema, Tampere
27.04. Maxim, Kuopio

Lutakon illan avaa YSTÄVÄT!

”Kyynisyyteen kyllästyneiden lauluMitä jos joku oikeasti tarkoittaisi mitä sanoisi? Ei sutkauttaisi kirvelevän sarkastisesti läpällä ja juoksisi piiloon levittämäänsä mätää fiilistä. Tai vielä parempaa: ei puhuisi vaan laulaisi sanottavansa suoraan sydämestä, laulamansa takana seisten. Jos ajatus kutkuttelee mieltä, Ystävät-yhtyeen musiikki voi hyvinkin olla sinua varten. Oman vilpittömyyden filosofiansa jo nimessään paljastava seitsikko on liikkeellä puhtain mielin. Ystävien taustalta löytyy vankka soittohistoria, joka kurkottaa rämisevästä punkista ja melodisesta sivukujien räminästä taidolla tehdyn popmusiikin kovaan ytimeen. Nyt käsillä on uuden alku. Ystävien syntykipinä kuuluu bändin folk-henkisessä musisoinnissa. Kaiken lähtökohta on yhdessä laulamisen ja soittamisen ihmeellinen ilo. Pienessä ringissä, omassa olohuoneessa soittava kotiyhtye on Ystävien ensimmäinen olomuoto. Musiikin käyttövoimana roihuavat omat fanituksen ja rakkauden kohteet. Peter, Paul and Maryn kirkassilmäinen optimismi kietoutuu Kasevan kaihoisuuteen. Kaj Chydeniuksen rakkauslaulujen leiskuva tunne ja Simon and Garfunkelin harmoniataikuus sotkeutuvat soivaksi lankakeräksi.

Vaikutteet ovat kuitenkin vain yksi osa Ystävien maailmaa. Tärkeämpää on kiihko tehdä omia lauluja. Juuso ja Milla Härmä ovat paitsi veli ja sisko, myös musiikillisia hengenheimolaisia. Juuson ja Millan yhteisestä visiosta kumpuaa harmonialaulun, melodioiden ja itsevirkatun runollisuuden ajaton estetiikka. Heidän kirjoittamansa kappaleet ovat se liekki, jonka ympärille muut Ystävät kokoontuvat tuomaan oman lahjakkuutensa ja kokemuksensa. Joku kuulee Ystävien kappaleissa romanttisen hehkun, toinen protestilaulun moraalisen ryhdin. Molemmat kuulevat aivan oikein. Tämän tulen ääreen kaikki ovat tervetulleita.

He ovat Ystävät: Juuso Härmä, Milla Härmä, Mika Kivi, Saara Kolehmainen, Jesse Koskivuori, Harri Rantanen ja Pena Törmälä”

Tilaa Lutakon uutiskirje

Tilaa uutiskirje ja pysy ajantasalla tulevista keikoista ja muista tapahtumista, tarjouksista ja muista uutisista! Postia tulee keikkakauden aikana yleensä kerran viikossa.

Tilaa uutiskirje!

Siirry takaisin sivun alkuun