Pohjola Heavy Jazz Group
Wednesday, 13.10.2027 - Lutakko
Age limit: K18
Showtimes:
Pohjola Heavy Jazz Group
Doors open: 18:00
POHJOLA HEAVY JAZZ GROUP
Trumpetisti Verneri Pohjola tuo uudessa projektissaan lavalle isänsä, legendaarisen basisti ja säveltäjä Pekka Pohjolan musiikin uuden sukupolven unelmatiimin voimin. Yhtyeessä soittavat Pohjolan rinnalla Anssi Kela (basso), Kai Hahto (rummut), Jarmo Saari (kitara) ja Aki Rissanen (koskettimet).
Verneri Pohjolalle Pekan musiikki on henkilökohtaista – mutta ennen kaikkea se on musiikkia, joka on tehty koettavaksi livenä. ”Pekan keikat olivat puhdasta ylivoimaa. Parasta silloin teini-ikäisenä oli, kun bändi soitti välillä tosi pitkään kohti kliimaksia, joka sitten tuli todella lujaa ja suvereenisti. Edelleen näin, kohta 50-vuotiaana, sellaisessa dramaturgiassa toteutuu jotain peittelemättömän hienoa, mikä saa hymyn nousemaan kasvoilleni”, kertoo Pohjola.
“Tämä on todella innostava ja jännittävä projekti. Kuuntelin teini-ikäisenä basistinalkuna paljon Pekka Pohjolan musiikkia, ja muistan silloin ajatelleeni, miten hienoa olisi päästä soittamaan näitä kappaleita. Nyt heti 40 vuotta myöhemmin pääsen toteuttamaan tuon unelman. Muusikkona tämä on erittäin tervetullut haaste. On inspiroivaa päästä hetkeksi ulos omasta lokerostaan, ja saada soittaa näin kovien muusikoiden kanssa. Pekka Pohjola on minulle kansallissäveltäjä. Tuntuu tärkeältä pitää hänen musiikkinsa elossa myös esiintymislavoilla”, Anssi Kela kertoo.
Pohjola Heavy Jazz Group syntyi sattuman kautta. Pohjola ja Kela esiintyivät taannoin yhteisellä duokeikalla, jolla Kela soitti Try to Remember -kappaleen Pekka Pohjolan vanhalla Fender Jazz Bassolla. ”Olin todella vaikuttunut, miten soitin syttyi Anssin käsissä. Ihan kuin Pekka olisi itse soittamassa melodiaa. Tuli kylmät väreet ja sellainen fiilis, että Anssin pitäisi päästä soittamaan livenä Pekan musaa kunnolla. Kohtaamisesta syntyi halu soittaa Pekan musiikkia siellä, missä se on parhaimmillaan eli suomalaisilla rock-klubeilla ja valikoiduilla festivaaleilla, joissa Pekan biisien dynamiikka ja mahtipontisuus pääsevät oikeuksiinsa,” Pohjola kuvailee.
Idea jäi hautumaan, kunnes yhteisen saunaillan päätteeksi Pohjola ja Kela päättivät perustaa bändin, joka esittää Pekka Pohjolan musiikkia uudella tavalla – improvisoituna, raskaana, virtuoottisena ja rohkeasti omaäänisenä. Ja samalla varmasti selviää sekin, voiko trumpetilla oikeasti soittaa Pekka Pohjolaa rock-lujaa.
Kokoonpano:
Verneri Pohjola, trumpetti
Anssi Kela, basso
Kai Hahto, rummut
Jarmo Saari, kitara
Aki Rissanen, koskettimet
